Hämeen KD tavoittelee kannatuksen kasvua ja vähintään yhtä kansanedustajapaikkaa ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Lahdessa pidetty piirin kevätkokous nimesi ensimmäiset yhdeksän KD-eduskuntavaaliehdokasta.
– Kristillisdemokraateilla on perinteisesti ollut hyvä kannatus Hämeessä, toteaa piirin puheenjohtaja, itsekin ehdolle nimitetty Hannele Saari.
Hämeen KD haluaa rakentaa Suomea lapsi- ja perheystävälliseksi sekä ikäihmisiä kunnioittavaksi.
– Puolustamme jakamatonta ihmisarvoa. Oikeudenmukaisuus ja hyvinvointiyhteiskunnan kestävyys rakentuvat turvan ja vastuun tasapainosta.
Puolustamme jakamatonta ihmisarvoa. Oikeudenmukaisuus ja hyvinvointiyhteiskunnan kestävyys rakentuvat turvan ja vastuun tasapainosta.
KD Häme muistuttaa, että hyvinvointiyhteiskunta on sukupolvien välinen sopimus.
– Se säilyy vain, jos yhdistämme taloudellisen kestävyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sekä ihmisten oman vastuun opiskella, tehdä työtä, huolehtia itsestään ja läheisistään. Näin voimme turvata hyvinvointiyhteiskunnan myös tuleville sukupolville.
– Nyt on Hämeen aika!
Kristillisdemokraattien Hämeen piirin nimeämät ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat
Piia Aitto-oja
KM, luokanopettaja, koulun apulaisjohtaja, kunnanvaltuutettu ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja Janakkalasta
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen varavaltuutettu, KD Hämeen piirin varapuheenjohtaja
Risto Auvinen
evankelis-luterilaisen kirkon pappi, teologian tohtori ja toiminnanjohtaja Heinolasta
kaupunginvaltuutettu
Sonja Falk
työskentelee ministeri Sari Essayah’n talouspoliittisena erityisavustajana
kokenut paikallispoliitikko, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen
sekä valtuustoryhmän puheenjohtaja KD:n aluevaltuustoryhmässä ja Lahden
kaupunginvaltuustossa
Päivi Räsänen
lääkäri ja pitkäaikainen kansanedustaja Riihimäeltä
laajasti tunnettu sananvapauden puolesta taistelijana
kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu
Hannele Saari
KM, luokanopettaja Riihimäeltä
kaupunginhallituksen- ja valtuuston jäsen, vara-aluevaltuutettu
KD Hämeen piirin puheenjohtaja
Eero Seesvaara
diplomi-insinööri,kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen
jäsen Lahdesta
monipuolinen kokemus hallitusjäsenyyksistä eri yhteisöissä sekä kiinteistöyhtiön
isännöinnistä
Lahti Energian entinen toimitusjohtaja, Kääntöpiiri-seurakunnan
johtoryhmän jäsen
Hans Suontama
perhetyöntekijänä työskentelevä Lahdesta, aviomies ja kahden lapsen isä
KD Lahden varapuheenjohtaja, kiinteistöoikeuden uskottu mies
Vuokko Syväntö
Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja ja
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen valtuutettu
YAMK, ohjaustoiminnan artenomi, työskentelee ikäihmisten parissa
Johannes Toepfer
valtiotieteiden maisteri ja taloushallinnon ammattilainen Lahdesta
varakaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen
