Espoolainen KD:n kansanedustaja ja ministeri Mika Poutala oli perjantaina tekemässä omalla tontillaan maansiirtotöitä ja rakentamassa hyppyriä noin tuhat kiloa painavalla pienellä traktorilla. Kun hän oli tiputtamassa maata hyppyrin päältä sen alastuloon, kone alkoi kallistua eteenpäin.
– Painoin nopeasti kauhan maahan, jotta kone ei kippaisi ympäri. Sen jälkeen kone kuitenkin alkoi yhtäkkiä kaatumaan kyljelleen. Hyppäsin koneesta pois kesken kaatumista, mutta alastulossa vasen jalkani jäi koneen turvakaaren ja maan väliin, Poutala kertaa tapahtumia sairaalavuoteelta tekemässään Facebook-päivityksessä sunnuntaina 9.8.
Hän kertoo ymmärtäneensä heti, että nyt sattui ja isosti.
– En ole koskaan tuntenut vastaavanlaista kipua.
– En ole koskaan tuntenut vastaavanlaista kipua. Samalla näin, että osa jalkapöydästäni ja varpaistani roikkui erillään muusta jalasta.
Poutala soitti heti hätänumeroon ja pyysi ambulanssia. Ambulanssi saapuikin nopeasti, minuuteissa. Ensihoitajat tilasivat palokunnan paikalle, koska Poutala piti kantaa ambulanssiin mäkinen matka. Ambulanssi lähti Meilahden sairaalaan, koska tilanne oli vakava. Poutalalle annettiin ambulanssissa lääkettä, mikä onneksi helpotti kipuihin.
Sairaalassa hän pääsi tutkimuksiin, röntgen- ja magneettikuvauksiin ja sitten ensimmäiseen leikkaukseen, jota Poutala kuvaa palomiestermein “ensisammutukseksi”.
Hän sai myös pysäyttävän arvion, jonka mukaan joidenkin varpaiden kohdalla voitaisiin joutua jopa amputoimaan ne.
– Leikkauksen loputtua tuli huojentava viesti, että vielä on kaikki varpaat tallella.
Sunnuntaina oli sitten jo seuraavan leikkauksen vuoro. Sekin sujui Poutalan mukaan hyvin.
– Toistaiseksi vielä kaikki varpaat tallessa, mutta on liian aikaista tietää, säilyvätkö kaikki lopulta. Tilanne tulee vaatimaan vielä jatkoleikkauksia ja mahdollisesti ihonsiirron.
– Kyseessä oli todella iso onnettomuus ja joudun todennäköisesti olemaan ensi viikon sairaalassa. Kiitän kuitenkin Luojaani siitä, että mitään vielä pahempaa ei tapahtunut. Siihenkin olisi ollut selkeä vaara.
Poutala pyrkii palaamaan töihin, kun akuutti sairaalavaihe on ohi.
– Iso kiitos ja halaus vielä ensihoitajille, palomiehille, päivystyksen henkilökunnalle, hoitajille, anestesialääkäreille, ortopedeille, heräämön henkilökunnalle ja ihan jokaiselle, joka on ollut mukana auttamassa. Suomessa on loistava terveydenhoito.