– Suomen talous ja tuotanto ovat kasvaneet ja yritysten sekä kotitalouksien näkymät ovat kirkastuneet. Myös budjettiriihen ratkaisuilla vahvistamme kotitalouksien ostovoimaa keventämällä pieni- ja keskituloisten verotusta, Essaayh summaa.
Kotitalousvähennyksen korotus kannustaa Essayahin mukaan teettämään remontteja sekä käyttämään siivous- ja hoivapalveluja.
– Kristillisdemokraateille on ollut tärkeää, että kokonaisuudessa huomioidaan lapset, nuoret ja lapsiperheet.
Niinpä perheellisten opiskelijoiden asemaa parannetaan kasvattamalla opintotuen huoltajakorotusta 30 euroa toisesta lapsesta lähtien. Turvakotitoimintaan lisätään 2,68 miljoonaa euroa paikkamäärä kasvattamiseksi ja lapsiin kohdistuvien rikosepäilyjen selvittämistä vahvistetaan noin 2,7 miljoonalla eurolla.

Essaayh korosti, että liikunnan ja urheilun edistäminen on hallituksen kärkihankkeita ja liikuntapaikkojen rakentamiseen osoitetaan merkittävä 15 miljoonan euron lisäpanostus.
– Se parantaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa.
Essayah nosti esiin myös Jippii-kuorotyön tukemisen. KD:n puheenjohtaja irrottautui selkeästi perussuomalaisen ministerin linjauksista.
– Me iloitsemme, että pystymme turvaamaan väestön liikkumista ja toimintakykyä edistävän UKK-instituutin rahoitusta, Essayah sanoi.
Afrikkalaisen sikaruton torjunnan suhteen hallituksen tavoite on Essaayhin mukaan selvä: tauti on hävitettävä Suomesta.
– Villisiosta maksettava palkkio nousee tästä päivästä alkaen 500 euroon ja on voimassa vuoden loppuun saakka.
Hallitus myös varmistaa torjuntatoimien rahoituksen ja seuraa tarkasti taudin vaikutuksia elinkeinoihin ja myöskin aluetalouteen.
– On tärkeää huolehtia rajoitusten oikeasuhtaisuudesta. Ruokavirasto on tänään keventänyt rajoituksia tartuntavyöhykkeellä ydinalueen ulkopuolella, joissa esimerkiksi metsätaloustyöt ja maanmuokkaus sallitaan, Essayah muistuttaa.