Essayah piti hallituksen uusia toimia afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi tärkeinä hallituksen budjettiriihtä koskeneessa lyhyessä infossa tänä aamuna. Hallitus kertoi budjettiriihen alla vahvistavansa afrikkalaisen sikaruton torjuntaa uusilla toimilla ja lisärahoituksella.
– Metsästyksen tehostamiseksi metsästettyjen villisikojen näytepalkkiota korotetaan 500 euroon vuoden 2026 loppuun saakka, ja torjuntatoimien rahoitus varmistetaan talousarvioprosessien yhteydessä. Hallitus arvioi myös taudin aluetaloudellisia vaikutuksia, Essayah tiivisti.
Sikaruton torjunnassa joudutaan väistämättä tasapainoilemaan rajoitusten aiheuttamien vaikutusten kanssa.
Essayah painottaa, että samaan aikaan, kun taudin leviäminen on estettävä, on tärkeää huolehtia, etteivät taloudelliset vaikutukset alueilla ole kohtuuttomia.
Sikarutto on aiheuttanut yrittäjille ja maa- ja metsätaloudelle päänvaivaa ja tulonmenetyksiä etenkin Kaakon kulmalla. Miehikkälän kehittämissäätiön toimitusjohtaja Jarmo Ristola arvioi elokuun puolivälissä taudin vaikutuksia alueen talouteen KD-lehdelle.
Ruokavirasto on muuttanut afrikkalaisen sikaruton tartuntavyöhykkeen rajoituksia, koska tauti on levinnyt odotettua laajemmalle alueella. Tautia löytyi elokuun lopussa myös Pyhtäältä kuolleena löydetystä villisiasta. Ruokaviraston uudessa päätöksessä yhtenäistetään vanhan ja uuden vyöhykkeen osan rajoitukset. Joitain rajoituksia myös lievennetään koko tartuntavyöhykkeen alueella. Rajoitusten lieventäminen arvioitiin tarkoituksenmukaiseksi, koska vyöhykkeen alue laajeni merkittävästi.
Tartuntavyöhykkeen Virolahdella sijaitseva ydinalue sekä sille määrätyt tiukemmat rajoitukset pysyvät ennallaan.