Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sekä Marokon varustus- ja vesiministeri Nizar Baraka osallistuivat tänään tiistaina Mikkelin vesiviikoilla pidettyyn Finnish Lakeland Forum -seminaariin. Molemmilla ministereillä oli puheenvuoro seminaarissa.
Mikkeli Water Weekiä vietetään koko tämä viikko.
Ministeri Essayah vieraili Marokossa maaliskuussa ja tapasi varustus- ja vesiministeri Nizar Barakan, ja neuvottelujen jälkeen kutsui tämän Suomeen. Vastavierailu alkoi maanantaina 8. kesäkuuta.
Ministerit allekirjoittivat sopimuksen suomalais-marokkolaisen yhteistyöryhmän perustamisesta vesisektorilla.
– Suomessa on maailmanluokan osaamista liittyen pohjavesien käsittelyyn, älykkääseen teknologiaan, veden puhdistukseen, jätevesien kierrätykseen sekä vastuulliseen veden käyttöön. Marokon esimerkki osoittaa, että suomalaiselle vesiosaamiselle on maailmalla runsaasti kysyntää, ministeri Essayah toteaa.
Perustettavan työryhmän panopistealueita ovat pohjavesiosaaminen, patojen hallinta sekä jätevesien kierrättäminen. Kaikilla näillä painopistealueilla on runsaasti potentiaalia yhteistyön ja kauppasuhteiden kehittämiseen.
Perustettavan työryhmän panopistealueita ovat pohjavesiosaaminen, patojen hallinta sekä jätevesien kierrättäminen. Kaikilla näillä painopistealueilla on runsaasti potentiaalia yhteistyön ja kauppasuhteiden kehittämiseen.
Globaalisti jo yli kahden miljardin ihmisen vesiturva on jo uhattuna. Maa- ja metsätalousministeri Essayah muistuttaa, että on tunnistettava yhteiset haasteet, jotka liittyvät vesivarojen kestävään käyttöön, ilmastonmuutokseen, veden niukkuuteen sekä kasvavaan veden kysyntään.
Ministeri Barakan Suomen vierailun aikana useat suomalaisyritykset esittelevät monipuolista osaamistaan ja asiantuntemustaan vesisektorilla.
Mikkeli Water Week -palkinto Sofi Filtration Oy:lle
Mikkeli Water Week -palkinnon saa Sofi Filtration Oy. Suomalainen cleantech-yritys kehittää patentoituja, kemikaalittomia teollisuuden mikrosuodatusratkaisuja ja vedenpuhdistusteknologiaa. Palkinnon vastaanotti Sofi Filtration Oy:n markkinointijohtaja, CMO Nina Harjula.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah huomautti puheenvuorossaan, että Suomen vesialan vahvuus perustuu osaamiseen, innovaatioihin ja yhteistyöhön.
– Mutta nämä eivät yksin riitä – tarvitaan rohkeita edelläkävijöitä, jotka vievät ratkaisut maailmalle. Tänään palkittava yritys on juuri tällainen toimija: suunnannäyttäjä, joka tekee vesialasta entistä vahvemman vientialan ja rakentaa samalla kestävää tulevaisuutta. Näin suomalainen vesiosaaminen tunnetaan yhä laajemmin maailmalla.
