Digitalisaatio on edennyt yhteiskunnassa kiihtyvää vauhtia. Digitalisaation uskotaan olevan ratkaisu moniin ongelmiin. Mutta luoko se joillekin kansalaisille haasteita? Samalla, kun digitalisaatio on tuonut mahdollisuuksia, yhteiskunta on jättänyt taakseen ihmisiä, jotka eivät selviä asioiden hoitamisesta digitaalisesti. Kun osallisuus on päätöksenteossa lähes muotisana, pitää huolehtia siitä, että todellinen mahdollisuus osallisuuteen (olla merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen rakenteita ja päätöksentekoa), kuuluu kaikille kansalaisille.
Kun puhumme digisyrjinnästä, tarkoitamme syrjäytymistä, joka johtuu kykenemättömyydestä hoitaa asioita itsenäisesti (yksin ja/tai ilman apua) verkossa. Ratkaisuksi on tarjottu digitukea. Mikään tuki ei kuitenkaan poista niitä juurisyitä, jotka aiheuttavat tätä syrjäytymistä.
Yli miljoona suomalaista on jäänyt sähköisten palvelujen ulkopuolelle.
Eläkeliitto vaati jo vuoden 2018 julkilausumassaan, että digisyrjinnästä tulisi päästä eroon Suomessa. Digisyrjintä on julkisessa keskustelussa leimattu lähes yksinomaan ikääntyneen väestön kohtaamaksi ongelmaksi. Uudet älylaitteet ja ohjelmistot kehittyvät jatkuvasti. Tämä tarkoittaa sitä, että kerran opittu ei toimikaan jatkossa. Tämä johtaa siihen, että väestön ikääntyessä – ja myös erilaisten sairauksien lisääntyessä – jatkuva uuden teknologian oppiminen käy haastavaksi, vaikka sen aiemmin hallitsikin.
Eläminen ilman pankkitunnuksia
Suomessa on valtava joukko ihmisiä, jotka eivät voi saada pankkitunnuksia tai joiden digitaalista toimintaa on merkittävästi rajoitettu. Kansalaisia ilman pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta on arvioiden mukaan jopa 200 000. Ikäihmiset, syrjäytyneet, asunnottomat, vangit ja maahanmuuttajat ovat suurimmassa vaarassa olla ilman pankkitunnuksia.
Maksuhäiriöisilta henkilöiltä ei voida laillisesti evätä normaalia pankkitoimintaa. Kuitenkin on tapauksia, joissa pankkitunnukset on otettu pois. Maksuhäiriöisten määrä (yli 380 000) on kasvanut viime vuosina roimasti.
Kehitysvammaiset, vaikka heillä ei olisi merkittävää tuen tarvetta, eivät usein saa tunnuksia. Kehitysvammaisten tukiliiton mukaan yhä enemmän on tapauksia, joissa he eivät ole saaneet edes luototonta debit-korttia. Tämä on ristiriidassa luottolaitoslain kanssa. Laki velvoittaa pankkeja tarjoamaan pankkitilin, maksupalvelut ja sähköisen tunnistautumisen välineet kaikille ETA-maissa laillisesti asuville henkilöille. Luottolaitoslain mukaan henkilön pitää voida saada sähköisen asioinnin mahdollistavat tunnukset, ellei hän ole mukana lainvastaisessa toiminnassa (kuten terroristijärjestössä tai rahanpesussa). Jokin vamma ei saa olla este peruspankkitoiminnalle.
Nyt myöskään edunvalvonnassa olevat henkilöt eivät saa pankkitunnuksia ilman edunvalvojan suostumusta. Tämä on suuri epäkohta, sillä pankkitunnuksien käyttöä vaaditaan, vaikka vain matkalipun ostamiseen. Tämä johtaa syrjintään myös valtion verkkopalveluissa eli henkilö ei voi toimia digitaalisessa maailmassa ja on vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta.
Ulkomaalaiset, joilla ei ole luotettavaa henkilöllisyyden tunnistamisvälinettä, eivät saa pankkitunnuksia. Julkisuudessa on ollut paljon raportteja maahanmuuttajien asemasta pankeissa. Jos ulkomaalainen ei saa pankkitunnuksia, hän on suuressa varassa syrjäytyä ja kotoutuminen voi epäonnistua.
Jos ja kun pankkitunnuksien pidättäminen on oikeutettua, syrjäytymisen estämiseksi pitää varmistaa lähipalveluiden saatavuus.
Jos ja kun pankkitunnuksien pidättäminen on oikeutettua, syrjäytymisen estämiseksi pitää varmistaa lähipalveluiden saatavuus.
Digin ulkopuolelle jääminen uusi ja suuri haaste terveydenhuollolle
Yhteiskunnassa on myös ihmisiä, joiden sairaus ei mahdollista älypuhelimen käyttöä ja siten digisovellusten hyödyntämistä. Näihin kuuluvat monet neurologiset sairaudet ja kognitiiviset ongelmat. Sairaudenhoitotilanteissa digi on tarjonnut uusia ratkaisuja, mutta se ei saa muodostus eriarvoistumisen välineeksi. Tämä on uusi ja suuri haaste terveydenhuollolle.
Ihmiset, jotka eivät voi tai osaa käyttää älypuhelinta tai ladata sovelluksia, ovat jääneet taakse esimerkiksi edullisten hintojen saamisessa. Digitalisaatio yritystoiminnassa mahdollistaa edullisimpien hintojen tarjoamisen tietyille asiakkaille. Tämä puolestaan johtaa tiedonkeruuseen asiakkaista. Tästä ei paljon puhuta, mutta haluavatko asiakkaat suuryritysten tietävän heidän tottumuksensa ja tapansa yksityiskohtaisesti? Entä kun tietoturva voi pettää?
Meillä on esimerkkejä tietoturvan haavoittuvaisuudesta. Siksi digitalisaation hyödyt ja haitat eri tilanteissa tulisi arvioida vastuullisesti.
Virallisen postin saaminen hankaloitui uuden lain myötä
Digi- ja väestövirasto on vastuussa viranomaisten lähettämästä virallisesta postista, johon uusi 14. huhtikuuta voimaan tullut laki liittyy. Uuden lain myötä kaikki, jotka ovat käyttäneet jotakin digitaalista, valtionhallinnon tai kunnan palvelua ennen lain voimaantuloa, joutuvat nyt ottamaan käyttöön suomi.fi -viestit. Ihmiset, jotka haluavat edelleen saada paperikirjeitä tai hoitaa asioitaan muulla tavalla, joutuvat silti tekemään tilin viestipalveluun. Vasta sen tehtyään he voivat samassa viestipalvelussa pyytää saada edelleen paperipostia. Tästä on tullut paljon viestejä huolestuneilta ihmisiltä.
Digi- ja väestövirastossa esimerkiksi Helsingissä oli heti lain astuttua voimaan aivan valtavat ruuhkat. Iltapäivästä palvelunumeroita ei ollut enää lainkaan saatavilla. Infon palvelupisteellä henkilö ei osannut neuvoa lainkaan tässä asiassa. Asiakas, joka oli tullut virastoon, sai ohjeet, että hänen pitäisi mennä nettisivulle ja hoitaa itse asia tilillään. Moni kokee ongelmaksi sen, että jos haluaa edelleen käyttää jotakin digipalvelua, tätä ei ole mahdollista tehdä ja saada silti viranomaispostia myös paperisena. Toisin sanoen kaikki viralliset asiat pitää hoitaa joko paperisena tai sähköisenä.
Toimivat lähipalvelut ovat tässä tärkeä asia, jotta epäselvyydet tai digivaikeudet eivät estä asioiden hoitoa.
Kristillisdemokraateille lähipalvelut ja inhimillisyys ovat aina olleet tärkeitä asioita. Korostamme merkityksellisyyttä ja osallisuutta.
Kristillisdemokraateille lähipalvelut ja inhimillisyys ovat aina olleet tärkeitä asioita.
Luottamushenkilönä olen saanut olla mukana useissa eri tilaisuuksissa, joissa on pohdittu kaupunkilaisten osallisuutta ja osallisuuden kokemusta. Näissä tilaisuuksissa on lähes poikkeuksetta noussut esille nimenomaan lähipalveluiden merkitys ja ihmiskontaktit. Pelkkä laitteen käyttö ei sinällään poista yksinäisyyttä tai merkityksettömyyttä, vaan sen tekee ihmisten kanssa toimiminen ja ajan viettäminen.
Kaikenikäiset ihmiset haluavat keskustella, tulla kuulluksi ja nähdyksi. Haasteet eri puolilla Suomea ovat erilaisia, sillä palveluihin voi olla pitkä matka. Ehkä palveluihin pitää joillakin paikkakunnilla järjestää joukkokuljetuksia.
Koronapandemian aikana esimerkiksi uudet yliopisto-opiskelijat joutuivat verkkoon ja etäluennoille. Todelliset kohtaamiset jäivät pois. Yliopiston opettajat ovat kertoneet, että tämä johti vaikeisiin masennustilanteisiin ja joissakin tapauksissa opintojen lopettamisiin.
Mitä on siis muistettava?
Ehkä tämän äärettömän digitaaliseksi kehittyneen yhteiskuntamme tulisi palata inhimillisempään suuntaan. Ihmiskontaktit ovat aina tärkeämpiä kuin älylaitteella vietetty aika.
Kirjoittaja Susanna Kokkonen on Kristillisdemokraattien 3. varapuheenjohtaja ja Helsingin varakaupunginvaltuutettu.
