Puoluehallitus: Gazan siviilien apu varmistettava, Palestiinan tunnustamiseen ei edellytyksiä
Puoluehallitus: Gazan siviilien apu varmistettava, Palestiinan tunnustamiseen ei edellytyksiä
2.8.2025 klo 12:43Uutiset
Kristillisdemokraattien puoluehallitus korostaa, että ruoan, lääkkeiden, vaatetuksen ja muun humanitaarisen avun vieminen Gazan alueen siviileille on taattava ja turvattava.
Samalla KD:n puoluehallitus linjasi, että edellytyksiä Palestiinan valtion tunnustamiselle ei ole. Terroristien osin hallitseman palestiinalaisalueiden symbolinen tunnustaminen antaisi viestin siitä, että terrori-isku on hyväksyttävä tapa edistää valtiollista itsenäistymistä. Tämä kasvattaisi ääriryhmien kannatusta alueella entisestään.
Terroristijärjestö Hamasin ja Israelin armeijan sotatoimet sekä siviilien kärsimys on jatkuvasti niputettu yhteen palestiinalaisalueiden itsenäisyyden tunnustamisen kanssa. Siviilien hätä ei kuitenkaan huolestuta Hamasia, joka on valmis käyttämään alueen siviilejä ihmiskilpinään. On myös muistettava, että Hamasilla on kaikki mahdollisuudet päättää sota heti vapauttamalla panttivangit.
Tunnustamista ajavat tahot eivät ole pystyneet määrittelemään selkeästi, minkä hallinnon ja alueen tunnustaisivat, kuka alueella jatkossa pitäisi valtaa, miten Israelin turvallisuus taattaisiin. Lisäksi valtaosa naapurimaista ei tänäkään päivänä tunnusta Israelin oikeutta olemassaoloon, ja alueella toimii useita Israelin hävittämiseen tähtääviä terroristijärjestöjä.
Oslon rauhansopimuksessa aikoinaan viisaasti linjattiin, että osapuolet sopivat kiistakysymyksistä keskenään ja niitä ei tule sanella ulkoapäin. Tämä sama kohta on kirjattu tuoreeseen, koko eduskunnan hyväksymään UTP-selontekoon: ratkaisun on perustuttava osapuolten kesken neuvoteltuun malliin, eikä sellaista ole näköpiirissä. Symbolisten ratkaisuehdotusten sijaan olisi ymmärrettävä pitkään jatkuneen konfliktin perimmäiset syyt ja etsittävä samalla ratkaisua, joka toisi alueelle kestävän rauhan.