Peter Östman puoluekokoukselle: ”Aina pidä uskoa enemmistön olevan oikeassa eikä tehdä asioita vain siksi, että muutkin tekevät niin”

23.8.2025 klo 14:27 Uutiset

KD eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman muistutti Suomen historiallisen matalasta syntyvyydestä ja kristillisdemokraattien onnistumisista hallituksessa lapsiperheiden tukemisessa.

– Olemme ajaneet lapsilisien korotuksia, työtulovähennyksen lapsikorotuksen palauttamista ja sen tuplaamista sekä helpotuksia nuorten perheiden asuntolainoihin. Olemme puolustaneet kotihoidon tukea ja varmistaneet terapiatakuun, hän luetteli.

Hänen mukaansa Suomi tarvitsee entistä vahvempaa lapsimyönteistä viestiä ja päätöksiä, jotka tukevat perheellistymistä myös opiskeluaikana.

Östman varoitti menneistä virheistä turvallisuus- ja ulkopolitiikassa, joissa ideologiset ratkaisut osoittautuivat myöhemmin ongelmallisiksi. Aina pidä uskoa enemmistön olevan oikeassa, eikä tehdä asioita vain siksi, että muutkin tekevät niin.

Hän korosti myös Suomen Nato-jäsenyyden tuomia velvoitteita: oman puolustuskyvyn vahvistamista, reservi- ja varusmieskoulutukseen panostamista sekä kokonaisturvallisuuden kehittämistä.

Lopuksi Östman tiivisti kristillisdemokraattien linjan: heikoimmista ja ikäihmisistä huolehtiminen, perheiden, lasten ja nuorten tukeminen, kestävän talouden ja hyvinvoinnin rakentaminen, rehellisen työn ja yrittäjyyden arvostaminen, kristillisen kulttuuriperinnön vaaliminen.

– Jokainen ihminen tarvitsee toivoa ja luottamusta. Meidän tehtävämme kristillisdemokraatteina on etsiä ja rakentaa tietä eteenpäin, Östman päätti.

***

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman
Katsaus eduskuntaryhmän toimintaan
KD:n puoluekokous Pori 23.8.2025

Arvoisat puoluekokousedustajat, hyvät kuulijat täällä Porissa ja etäyhteyksien päässä,

elämme tuulisessa maailman ajassa. Aamuisin moni meistä kurkistaa uutisia ja toivoo löytävänsä jotain positiivista. Usein uutisvirta kuitenkin ruokkii huolta.

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa surullisissa merkeissä. Nuoren, lahjakkaan ja pidetyn työtoverin traaginen poismeno on järkyttänyt eduskunnan työyhteisöä ja laajasti suomalaisia. Se muistuttaa meitä siitä, että sairaudet ja epätoivo voivat koskettaa ketä tahansa iästä tai asemasta riippumatta. Haluan välittää kristillisdemokraattien osanoton paitsi Eemelin läheisille myös SDP:n eduskuntaryhmälle.

Hyvät ystävät,

Eduskuntaryhmän työssä alkaa jälleen tiivistahtinen syksy. Sari Essayah on uurastanut maa- ja metsätalousministerin tehtävässä sekä hallituspuolueiden puheenjohtajista koostuvan nelikon työssä.

Kesäkuussa Mika Poutala sai hallitusneuvotteluissa KD:lle kaksivuotiskaudeksi sovitun liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerin pestin. Hän on aloittanut vauhdikkaasti ja positiivisella sanomalla.

Itse työskentelen eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa sekä valtiovarainvaliokunnassa. Keväällä meitä ryhmäpuheenjohtajia työllisti hallituksen kehys- ja kasvuriihen valmistelu. Koska VM:n arvion mukaan keväällä päätettyjen sopeutusten lisäksi tarvitaan noin miljardin euron lisäsopeutukset, on meidän nyt elokuussa pitänyt jatkaa säästöjen ja tulolisäysten etsimistä. Hallituksen varsinainen budjettiriihi pidetään syyskuun alussa.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on ollut erittäin työllistetty. Siellä meitä edustaa Päivi Räsänen. Sari Tanus on vastannut EU-asioita käsittelevästä suuresta valiokunnasta ja tarkastusvaliokunnassa sekä toiminut varajäsenenä puolustusvaliokunnassa. Mika Poutalan siirryttyä ministeriksi hänen paikkansa tulevaisuusvaliokunnassa ja tiedusteluvaliokunnassa otti Sari Tanus. Tarkastusvaliokunta siirtyi Päivi Räsäselle.

Hyvät kristillisdemokraatit,

Kun katsomme ympärillemme, näemme kahdenlaista todellisuutta. Näemme Suomen, jossa ihmiset tekevät työtä, rakentavat perheitä ja kantavat vastuuta lähimmäisistään. Toisaalta näemme Suomen, jossa velka kasvaa, syntyvyys laskee ja turvattomuus lisääntyy.

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa talouden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin kysymykset kietoutuvat yhteen monimutkaisella tavalla.

Me ymmärrämme, ettei velaksi rahoitettu hyvinvointi ole kestävällä pohjalla. Siksi Orpon hallitus ei ole jatkanut edellisen vasemmistohallituksen tiellä, jossa pakoiltiin välttämättömiä rakenteellisia uudistuksia ja laajennettiin yhteiskunnan kustantamia palveluja.

Vastuuton varojen käyttö ei ole vain talousasia, vaan myös moraalinen kysymys: Millaisen perinnön jätämme tuleville sukupolville?

Hallitusohjelman tavoitteena on kääntää velkasuhde laskuun ja luoda pohjaa kestävälle kasvulle. Toteutus on kuitenkin ollut vaikeampaa kuin kaksi vuotta sitten arvioitiin.

Olemme joutuneet tekemään päätöksiä, jotka koskettavat kipeästi monia. Tämän hallituskauden aikana olemme joutuneet sopeuttamaan valtion budjettia eri vaiheissa yli 10 miljardin edestä. Eli kaikki kivet on käännelty.

Mutta sopeutukset eivät riitä. Tarvitaan positiivista talouden dynamiikkaa. Talous kasvaa sitkeällä työnteolla siellä, missä on rohkeutta yrittää ja investoida.

Työllisyys ei parane poppakonstein. Uudet työpaikat eivät synny vasemmiston ajatuspajoissa tai Hakaniemen kabineteissa, vaan pitämällä huolta kilpailukyvystämme.

Kun kysyntä kasvaa, yritykset tarvitsevat lisää työntekijöitä tuotannon ja palveluiden laajentamiseksi. Kuluttajien ostaessa enemmän ja tilausten kasvaessa yritykset palkkaavat uutta henkilöstöä ja niin edelleen.

Siksi hallitus on alentanut työn ja yritystoiminnan verotusta, panostanut tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin sekä uudistanut työmarkkinoita joustavammiksi.

KD har starkt försvarat primärproduktionen i regeringen. Vi vill trygga den inhemska livsmedelsproduktionen. Finländsk mat får inte vara en utrotningshotad art. Vi har stärkt livsmedelsexporten och betonat vikten av försörjningstrygghet. Det finns dock mycket arbete kvar. Till exempel gör bankernas strikta lånevillkor och korta återbetalningstider det svårt för gårdar att gå i arv från generation till generation, och bondens ställning i livsmedelskedjan är för svag.

KD on hallituksessa puolustanut voimakkaasti alkutuotantoa. Haluamme turvata kotimaisen ruoantuotannon. Suomalainen ruoka ei saa olla uhanalainen laji. Olemme vahvistaneet ruokavientiä ja pitäneet esillä huoltovarmuuden merkitystä. Työtä kuitenkin riittää. Esimerkiksi pankkien tiukat lainaehdot ja lyhyet takaisinmaksuajat vaikeuttavat tilojen sukupolvenvaihdoksia, ja viljelijän asema ruokaketjussa on liian heikko.

Hyvät kuulijat,

Suomessa syntyvyys on laskenut ennätyksellisen matalaksi. Kuulumme jo maailman ikääntyneimpiin maihin, ja väestörakenne vääristyy nopeaa vauhtia.

Me kristillisdemokraatit olemme hallituksessa tiukasti puolustaneet lapsiperheiden asemaa ja perhe-etuuksia. Olemme onnistuneesti ajaneet lapsilisien korotuksia, työtulovähennyksen lapsivähennyksen palauttamista ja sen tuplaamista ensi vuodesta sekä kevennyksiä nuorten perheiden asuntolainasääntelyyn. Olemme puolustaneet kotihoidon tukea ja varmistaneet terapiatakuun toteutumisen.

Tarvitsemme entistä vahvempaa lapsimyönteistä viestiä ja päätöksiä, jotka helpottavat perheellistymistä eri elämäntilanteissa, myös opiskeluaikana.

Hyvinvointialueet kamppailevat nyt suurten haasteiden kanssa. Väestön ikääntyessä hoidon tarve kasvaa ja resurssit ovat niukat. Olemme painottaneet, että palvelutarpeen on oltava rahoituksen lähtökohta. Meille tärkeitä ovat perusterveydenhuollon vahvistaminen sekä oikeus saattohoitoon ja arvokkaaseen elämään viimeisiin hetkiin saakka koko maassa.

Hyvät kristillisdemokraatit,

Aina välillä kuulee sanottavan, että ”teidän pitää siitä ja siitä asiasta tehdä kynnyskysymys” tai että KD:n pitäisi lähteä hallituksesta. Haluan sanoa: me emme neuvottele eri asioista julkisuuden kautta. Meillä on tietyt pelisäännöt, joita noudatamme. Meillä on puolueen ohjelmat, jotka toimivat ohjenuorana.

Kun luette uutisia hallituksen linjauksista, muistakaa aina, että politiikka on kompromissien taidetta. Hallituksessa olemme päässeet vaikuttamaan moniin tärkeisiin asioihin. Kuitenkin usein on täytynyt sovittaa yhteen ristiriitaisia näkemyksiä, ja joskus myös taipua.

Många förslag har förverkligats, som inte skulle ha förverkligats utan KD:s regeringsmedverkan. Låt mig nämna några exempel:

• finansieringen av kristna skolor på ett jämlikt sätt

• permanent anslag för mathjälpen

• återinförande av det barnspecifika avdraget vid förvärvsinkomst och fördubbling av det

• höjning av närståendevårds- och familjevårdsersättningen

• satsningar i terapigarantin och ungdomstjänster

Kuitenkin on saatu maaliin monia ehdotuksia, jotka eivät olisi toteutuneet ilman KD:ta.

Tällaisia ovat esimerkiksi:

  • kristillisten koulujen rahoituksen tasa-arvoistaminen
  • ruoka-avun määrärahan vakinaistaminen
  • työtulovähennyksen lapsikorotuksen palauttaminen ja sen tuplaus
  • omaishoidon tukien ja perhehoidon palkkioiden nosto
  • panostukset terapiatakuihin ja nuorten palveluihin

Ehkä kuitenkin suurimpia saavutuksiamme ovat ne monet päätökset, joita ei tehty ja joista ei ole myöskään julkisuudessa mölytty. Kyse on asioista, joita emme ole voineet hyväksyä tai joita olemme puolustaneet loppuun asti.

Hyvät kuulijat,

Neljäntoista vuoden kansanedustajauran aikana olen nähnyt, että väärät päätökset turvallisuus- ja ulkopolitiikassa ovat sekä kalliita että riskialttiita. Päätösten perustelut ovat nojanneet ideologiseen ja osittain naiiviin ajatteluun. Usein on sanottu, että ”Suomen on oltava mukana, kun niin moni muukin maa”.

Kaksi tapausta on erityisesti painunut mieleeni. Ensimmäinen koskee Ottawan miinasopimusta. Vuonna 2000 eduskunta hyväksyi lausuman, jossa todettiin, että Suomi pyrkii luopumaan jalkaväkimiinoista asteittain. Marraskuussa 2011 eduskunta hyväksyi Ottawan miinakieltosopimukseen liittymisen, ja presidentti Tarja Halonen vahvisti päätöksen kautensa viime töinä.

Vuonna 2019 jätin kirjallisen kysymyksen, jossa ehdotin, että Suomi vetäytyisi sopimuksesta. Tänään tiedämme lopputuloksen ja meillä laaja yhteisymmärrys siitä, että päätös miinoista luopumiseksi oli epäviisas pitkän itärajamme vuoksi.  Nyt tuon idealistisen päätöksen korjaaminen maksaa.

Toinen turvallisuuspoliittinen virhe tehtiin, kun eduskunta äänesti Hanhikiven ydinvoimalahankkeesta. Vaikka olen ydinvoiman kannattaja, äänestin hanketta vastaan.

Syy oli se, että reaktorin toimittajaksi oli vaihdettu venäläinen Rosatom. Sain paljon kritiikkiä ja minua syytettiin populismista. Pidin hanketta selvänä turvallisuusriskinä. Olinko historian oikealla vai väärällä puolella?

Mitä meidän pitäisi oppia näistä esimerkistä? Sen, ettei aina pidä uskoa enemmistön olevan oikeassa. Eikä myöskään tehdä asioita vain siksi, että muutkin tekevät niin.

Hyvät kuulijat,

Lähi-itää tuntevalle uutisvirran seuraaminen on usein hämmentävää. Israelin toimia tarkastellaan toistuvasti syyllistävässä valossa – vaikka nykyinen konflikti sai alkunsa Hamasin brutaalista hyökkäyksestä 7. lokakuuta 2023 ja se jatkuu, kun terroristit eivät vapauta panttivankejaan. Hamas on tunnettu vääristellyistä uhriluvuista, lavastetuista tapahtumista ja siitä, että se käyttää surutta siviilejä suojakilpinään. Koulujen ja sairaaloiden alle on kätketty asevarastoja ja kansainväliset avustukset valuvat vääriin käsiin, tunneleihin ja aseistukseen. Kun maailma ympärillämme polarisoituu, medialla on yhä suurempi vastuu uutisoinnistaan.

Gazalaisten kärsimys on kiistatonta ja kauheaa. Mutta sen ensisijainen syy on Hamas ja sen jatkuva terroristinen toiminta. Lähes kaikki päättäjät ovat yhtä mieltä siitä, että Hamas on saatava vastuuseen: Hamas ei saa olla vallassa ja se pitää riisua aseista, mutta harva kertoo, miten se tulisi tehdä.

Pidemmällä aikavälillä keskeisintä on ratkaista Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti kestävällä tavalla. Ratkaisun on perustuttava osapuolten kesken neuvoteltuun kahden valtion malliin.

Myös muualla kuin Lähi-idässä valtatyhjiöt täyttyvät usein äärijärjestöillä ja terroristiryhmillä. Vähemmistöjen vaino on monissa maissa rankkaa. Lähes 80 % maailman väestöstä elää maissa, joissa uskonnonvapautta rajoitetaan. Vainotuin ryhmä ovat kristityt, jotka esimerkiksi Syyriassa, Kongossa ja Nigeriassa ovat joutuneet rajujen murhaiskujen kohteiksi.

Hyvät kuulijat,

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut jo kolme ja puoli vuotta. Toiveikkuuden ja epäilysten vuorotellessa seuraamme, kuinka ykkösrivin johtajat käyvät neuvotteluja rauhan saamiseksi Ukrainaan. On hienoa, että presidentti Alexander Stubb on voinut käyttää luottamuksellisia yhteyksiään näissä neuvotteluissa. Paljon viisautta hänelle!

Rauha ei synny höttöisistä toiveista. Koko Euroopan on vahvistettava puolustustaan ja kasvatettava puolustusteollisuuden kapasiteettia. Suomessa tehdyt päätökset puolustusmenojen nostamisesta uudelle tasolle osoittavat, että otamme tämän vakavasti.

Vårt Natomedlemskap medför säkerhet men också skyldigheter. Finland måste upprätthålla en stark nationell försvarsförmåga, satsa på reserv- och värnpliktsutbildningen samt på den övergripande säkerheten. Den finländska försvarsindustrin måste utvecklas och beredskapen måste stärkas i kommuner och hushåll.

Nato-jäsenyys tuo turvaa mutta myös velvoitteita. Suomen on ylläpidettävä vahvaa omaa puolustuskykyä, panostettava reserviin, varusmieskoulutukseen ja kokonaisturvallisuuteen. Kansallista puolustusteollisuutta on kehitettävä, ja varautumista on vahvistettava kunnissa ja kotitalouksissa.

Rakkaat kristillisdemokraatit,

Jokainen ihminen tarvitsee toivoa ja luottamusta, uskoa tulevaisuuteen – toivottomuus ei palvele ketään, ei myöskään silmien ummistaminen todellisuudelta.

Poliittisina vastuunkantajina ja vakaumuksellisina kristittyinä meidän tehtävämme on etsiä ja rakentaa tietä eteenpäin.

Jag vill avsluta med att lista några principer som är viktiga för KD:

• Vi ska ta hand om de svagaste och äldre. Vi bär ansvar inte bara för oss själva utan även för våra nära och kära.

• Vi stöder familjer, barn och unga.

• Vi bygger en hållbar ekonomi och ansvarsfullt välbefinnande.

• Vi värdesätter ärligt arbete och entreprenörskap.

• Vi värnar om det kristna kulturarv som vårt samhälle är byggt på.

Jatketaan rohkeasti ja sitkeästi työtä yhteisen hyvän puolesta. Voimia, viisautta ja siunausta tähän tehtävään teille jokaiselle!