Kannustava opintotuki 2016

KANNUSTAVA OPINTOTUKI VIE OPISKELUN UUDELLE TASOLLE

– Uusi malli palkitsee ahkeraa.

– Se kannustaa luomaan kontakteja työelämään.

– Se kannustaa yrittäjyyteen.

– Se huomioi perheelliset.

 

Kannustavan malli lähtökohdat :

Opintorahaa maksetaan kertyneistä opintopisteistä 64 euroa opintopisteeltä. Esim. kolmessa vuodessa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittava saa mallissamme opintorahaa 710 euroa kuukaudessa ja lisäksi asumislisän. Asumislisä maksetaan opintorahakuukausilta kuten nykyisin.

10 op x 64 € = 640€, se kannustaa

Jos on pakko säästää, lainapainotteisuutta voi lisätä opintojen loppuvaiheessa. Esimerkkimalli:

  • Mahdollisuus opintorahaan ja asumislisään lakkaa, kun korkeakouluopiskelija on nostanut opintorahaa 36 kuukautta eli noin neljä lukuvuotta (nyk. 64 kk) ja ammattikorkeakouluopiskelija 27 kuukautta eli noin kolme lukuvuotta (nyk. 37 kk).
  • Opintolainaa korkeakouluopiskelija voi kuitenkin nostaa edelleen 70 kuukauteen ja ammattikorkeakouluopiskelija 40 kuukauteen saakka. Mikäli tutkinnon vähimmäisvaatimus on yli 300 opintopistettä, opintorahakuukausia on vastaavasti enemmän.

Uusi malli palkitsee ahkeraa

Opiskelija voi päättää

  1. opiskeleeko nopeutetussa tahdissa
  2. tekeekö opintojen loppuvaiheessa opiskelun ohella töitä
  3. ottaako opintolainaa.

Säästää viemättä mahdollisuuksia

  • opintolainan valtiontakauksen maksimimäärää nostetaan opintorahakuukausilta 650 euroon kuukaudessa.
  • opintolainan maksimimäärä on 1100 euroa kuukausilta, joilta opintorahaa ei enää myönnetä.
  • opintolainahyvitys ja -vähennys poistetaan.

Antaa opiskelijan valita

Opintojen loppuvaiheessa opiskelijaa kannustetaan luomaan kontakteja työelämään ja tekemään opintojen ohella töitä.

  • Yritystoiminnasta saatava tulo ei kerrytä opintorahan tulorajoja. Opiskelijoita kannustetaan perustamaan yrityksiä.
  • Palkkatyön tulorajoja nostetaan 20% opintorahakuukausilta. Tulorajoja ei ole kuukausina, joina opiskelija ei nosta opintorahaa.
  • Perheellisillä ei ole tulorajoja.

Ottaa perheet huomioon

Opiskelijavanhempien perheet ovat köyhistä köyhimpiä.

Esitämme, että perheen ja opiskelun yhdistämistä helpotetaan

  • maksamalla yhdelle vanhemmalle asumislisä myös jokaisesta huollettavasta lapsesta sekä
  • poistamalla opintorahan tuloraja, mikäli opiskelijalla on huollettavia lapsia.

Ottaa huomioon heikoimmat

Sairastunut opiskelija ei pysty kerryttämään opintopisteitä, mutta hänenkin on syötävä.

  • Hänen toimeentulonsa hoidetaan sairaspäivärahan kautta. Myös vajaakuntoisten opiskeluun luodaan oma tukijärjestelmänsä, joka mahdollistaa hitaamman edistymisen.

Se edellyttää moderneja järjestelmiä

Kannustava opintoraha edellyttää, että

  • Oppilaitosten opintopolkuja tehostetaan ja tehokas opiskelu mahdollistetaan.
  • Oppilaitosten ja Kelan välinen tiedonkulku opintosuorituksista automatisoidaan.