Laukkanen ja Tanus: Kauppojen ruokahävikkiä voitaisiin torjua lainsäädännöllä myös Suomessa

25.5.2015 klo 10:44 Uutiset

Ranskassa viime viikolla hyväksytty laki kieltää supermarketeilta myymättä jääneen ruoan tuhoamisen. Myymättä jääneet elintarvikkeet pitää vastaisuudessa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, eläinten rehuksi tai kompostoitavaksi.

Kristillisdemokraattien kansanedustajat Antero Laukkanen ja Sari Tanus toivovat Suomen seuraavan Ranskan esimerkkiä, jotta markettien ruokahävikki saadaan käyttöön vähävaraisille ja muutoin hyödyksi. Ranskan mallin mukaan ainakin suurten markettien olisi ryhdyttävä yhteistyöhön hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa.

– Leipäjonot ovat kasvaneet kaikkialla Suomessa. On erittäin huonoa hallintoa ja jopa eettisesti kyseenlaista, että vielä käyttökelpoisia elintarvikkeita heitetään roskikseen, kansanedustajat muistuttavat.

– On tarpeen miettiä huolella, miten myymättä jääneitä elintarvikkeita voidaan ohjata vielä paremmin jaettavaksi esimerkiksi ruoka-apujärjestöjen kautta, sanoo sosiaalineuvos Antero Laukkanen, joka toimii itse Hyvä Arki ry:ssä. Järjestö jakaa Espoossa päivittäin ruokaa vähävaraisille.

– Myös pienemmät elintarvikeliikkeet voivat omalla alueellaan olla suureksi avuksi lahjoittamalla elintarvikkeita tarvitseville, toteaa erikoislääkäri Sari Tanus, jolla on pitkä kokemus avustustyöstä Pelastusarmeijassa.

Suomessa ollaan menty selvästi parempaan suuntaa hävikin kanavoimisessa järjestöjen jaetavaksi sen jälkeen, kun Elintarviketurvallisuusvirasto Evira lievensi pari vuotta sitten ehtoja siitä, millaisilla päivämäärillä ruokaa voidaan jakaa eteenpäin ja kenellä on jaettavasta ruuasta vastuu. Tästä huolimatta erittäin paljon käyttökelpoista ruokaa päätyy edelleen jätteeksi. Kauppojen ruokahävikin jakamista voisi hyvällä lainsäädännöllä vielä paljon tehostaa.

– Olemme ryhtyneet valmistelemaan lakialoitetta vastaavan tyyppisen lain saamiseksi myös Suomeen, Laukkanen ja Tanus kertovat. He uskovat, että lainsäädännöllä voitaisiin tehokkaasti tukea koko elintarvikeketjun pyrkimyksiä hävikin hyvään ohjaamiseen niille yhdistyksille, jotka auttavat vähävaraisia kaikkialla Suomessa.