Östman: Hallituksen panostettava lisää työllisyyteen
Östman: Hallituksen panostettava lisää työllisyyteen
1.9.2016 klo 11:49 Uutiset
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman pitää tärkeänä, että hallitus panostaa enemmän työllisyyden parantamiseen ja antaa välittömästi kriisitukea maatalousyrittäjille. stmanin mukaan Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä oli useita hyviä toimia erityisesti yrittäjyyden edistämiseksi.
– Hallitus toteuttaa vihdoin Kristillisdemokraattien kauan ajaman pienyrittäjien yrittäjävähennyksen. Arvonlisäverotuksen muuttaminen maksuperusteiseksi ja kotitalousvähennyksen laajennukset ovat samoin erittäin kannatettavia, Östman sanoi.
Eduskuntaryhmän kesäkokouksessa pitämässään katsauksessa Östman kuitenkin peräänkuulutti lisäpanostuksia erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon.
– Työllistymistä olisi pystyttävä tukemaan kannustinloukkuja purkamalla. Pidämme tärkeänä, että osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatioihin kohdennetaan riittävästi määrärahoja. Samalla on syytä panostaa enemmän yritysten markkinointiosaamiseen, totesi Östman.
Maatalouden kriisi nousi esille vahvasti kesäkokouskatsauksessa. Östman muistutti, että KD peräänkuulutti kesäkuun välikysymyksen yhteydessä maatalouden kriisipakettia, mitä hallitus ei antanut Maa- ja metsätalousministeri Tiilikaisen toiveista huolimatta.
– Hallitus lykkäsi kuitenkin tarvittavia päätöksiä eteenpäin, mitä ilmeisemmin Kokoomuksen haluttomuuden ja Perussuomalaisten välinpitämättömyyden vuoksi, kommentoi Östman kevään tapahtumia.
Kesäkokouskatsauksessaan Östman otti myös kantaa turvattomuuden ja vastakkainasettelun lisääntymiseen kansalaisten parissa. Suomalaisten turvallisuuden tunnetta on viime vuosina heikentänyt ulkomaiset kriisit mutta myös kotimaan tapahtumat ja yleinen epäluottamuksen lisääntyminen. Östmanin mukaan eduskunnan ja hallituksen on tartuttava tähän kehitykseen. Ihmisten huoliin ja pelkoihin pitää vastata. Luottamus poliittiseen päätöksentekoon on palautettava. KD eduskuntaryhmä haluaa olla tässä työssä eturivissä.
– Ensi vuonna juhlitaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Meidän tulee tehdä kaikkemme, että juhlavuoden teema ”Yhdessä – tillsammans 100 vuotta” todella kuvastaa kansakunnan tilaa, sanoi Östman.