Essayah: Lapsilla on oikeus kulttuuristen juurien tuntemiseen
Essayah: Lapsilla on oikeus kulttuuristen juurien tuntemiseen
10.9.2017 klo 17:54 Uutiset
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah puhui tänään Joensuussa päiväkotien ja seurakuntien yhteistyöstä ja sen jatkuvuuden edellytyksistä uuden varhaiskasvatuslain aikana.
Tapauksen taustalla on Joensuun varhaiskasvatuksen ensin tekemä linjaus, että varhaiskasvatuksen ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosikymmenten mittainen yhteistyö loppuu tämän vuoden syksynä, lukuun ottamatta joensuulaisia vakaumuksellisia päiväkoteja. Yhteistyö olisi rajoittunut ainoastaan kevätretkiin, joihin ei kuitenkaan olisi saanut sisältyä mitään kristillistä sisältöä. Linjausta perusteltiin juuri voimaan tulleen uuden varhaiskasvatuslain valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman vaatimuksilla.
– Uusi varhaiskasvatussuunnitelma ei kuitenkaan edellytä yhteistyön lopettamista, vaan päinvastoin se antaa kunnille vapauden päättää, tehdäänkö evankelisluterilaisen kirkon kanssa yhteistyötä, Essayah painotti.
– Suunnitelmassa edellytetään vain, että varhaiskasvatus on uskonnollisesti ja poliittisesti sitouttamatonta toimintaa. Siinä kuitenkin painotetaan myös nimenomaan kulttuurikasvatusta ja omien juurien tuntemista sekä erilaisten kulttuurien ymmärtämistä. Evankelis-luterilaisella kirkolla on ollut ja on edelleen keskeinen merkitys suomalaisessa kulttuurissa ja sen rakentumisessa. On erittäin perusteltua, että seurakuntien koulutetut asiantuntijat kertoisivat suomalaiseen kulttuuriin kuuluvien juhlapyhiemme alkuperästä ja merkityksestä sekä keskeisestä kristillisestä opetuksesta ja siitä nousevista elämäntaidosta, edistäen näin nimenomaan varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteita, Essayah jatkoi.
Kristillisdemokraattien nostettua asian esille, kaupunginhallitus perui päiväkodeille lähetetyn ohjeen. Asian käsittelyä jatkaa hyvinvointilautakunnan kasvatus- ja opetusjaos syksyllä ja siinä tullaan huomioimaan opetushallituksen tarkemmat ohjeet.
-Kirkon oma varhaiskasvatussuunnitelma noudattaa valtakunnallista varhaiskasvatussuunnitelmaa. Tärkeää on, että yhteistyö rakentuu päiväkodin tarpeita sekä vanhempien toiveita kunnioittaen ja noudattaen, Essayah korosti.