KD:n kansanedustajat vaativat budjettiriihestä pikaisia työllisyystoimia ja paikallisen sopimisen helpottamista
KD:n kansanedustajat vaativat budjettiriihestä pikaisia työllisyystoimia ja paikallisen sopimisen helpottamista
15.9.2020 klo 19:07 Uutiset
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaatii, että hallituksen on budjettiriihessään päästävä sopuun vaikuttavista ja pikaisesti toimeenpantavista työllisyystoimista. Marginaalinen puuhastelu ja asioiden siirtäminen tai jättäminen riitaisiin työmarkkinapöytiin ei riitä, vaan hallituksen on kyettävä itse ratkaisuihin.
KD eduskuntaryhmä vaatii hallitusta etenemään päättäväisesti paikallisen sopimisen helpottamiseksi. Työnantajat ovat keskenään epätasa-arvoisissa tilanteissa, ja siksi esimerkiksi paikallisen sopimisen kiellot tulee poistaa yleissitovaa työehtosopimusta noudattavilta järjestäytymättömiltä yrityksiltä.
– Paikallisen sopimisen edistäminen on tärkein työllisyyshanke, jota budjettiriihestä odotamme. Tässä työllisyystilanteessa tätä hanketta ei ole varaa lykätä tulevaisuuteen, KD eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen korostaa.
Paikallisen sopimisen edistäminen lisäisi Suomen Yrittäjien arvion mukaan jopa 15 000 työpaikkaa. KD:n kansanedustajat tukevat Kokoomuksen lakialoitetta paikallisen sopimisen laajentamisesta ja muistuttavat, että paikallisen sopimisen helpottaminen on yksi nopeimmin työllisyyteen vaikuttava tekijä.
– Joustoja, työllistämisen esteiden poistoa tarvitsevat kipeästi varsinkin pienet ja keskisuuret työnantajat. Asiassa on edettävä ripeästi, kansanedustaja Sari Tanus vaatii.
– Suomi ei pärjää eurooppalaisessa toimintaympäristössä ilman työelämän rakenteiden muutosta. Paikallisen sopimisen helpottaminen on yksi niistä, kansanedustaja Antero Laukkanen muistuttaa.
Kristillisdemokraattien kansanedustajat korostavat, että työllisyyden tukemiseksi tarvitaan laajasti erilaisia toimia. KD valmistelee parhaillaan myös omaa työllisyyspoliittista ohjelmaansa, joka julkaistaan loppusyksystä vaihtoehtobudjetin yhteydessä.