Sosiaaliturvakomitean välimietintö valmistui: KD kannattaa syyperusteisen perusetuuden mallia
Sosiaaliturvakomitean välimietintö valmistui: KD kannattaa syyperusteisen perusetuuden mallia
31.1.2023 klo 14:15 Uutiset
KD:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah kannattaa yhden perusturvaetuuden selvittämistä sosiaaliturvauudistuksen seuraavana vaiheena.
Sosiaaliturvakomitea julkaisi tänään välimietinnön, joka lähtee lausuntokierrokselle. Essayah on ollut Kristillisdemokraattien edustajana komiteassa, joka aloitti työskentelynsä keväällä 2020.
Sosiaaliturvakomitea esittää perusturvaetuuksien yhtenäistämistä ja yhdistämistä ansioturva huomioiden.
– On tärkeää, että perusturvaetuus olisi jatkossakin syyperusteinen, tarveharkintainen ja vastikkeellinen etuus, ei mikään kansalaispalkka-malli. Perusturvaetuuden myöntämisen ehdot ja perusteet olisivat erilaiset riippuen elämäntilanteesta. Samoin on realistista arvioida, että yhteen perusturvaetuuteen esitetään vaiheittaista siirtymistä, Sari Essayah toteaa.
Työn pohjaksi parlamentaarisesti sovittu malli vastaa peruslähtökohdiltaan Kristillisdemokraattien kannustavan perusturvan mallia.
Essayah muistuttaa, että nyt työn pohjaksi parlamentaarisesti sovittu malli vastaa peruslähtökohdiltaan Kristillisdemokraattien kannustavan perusturvan mallia, jonka puolue julkaisi jo edellisellä eduskuntakaudella.
– Suomessa on tulorekisterin ja verotuksen digitalisoinnin edettyä hyvät mahdollisuudet sosiaaliturvan yksinkertaistamisessa ja siten asiakkaiden elämäntilanteiden paremmassa ja reaaliaikaisessa huomioimisessa, ja toisaalta palveluiden ja etuuksien yhteensovittamisessa. Sosiaaliturvan tulee olla ihmistä eri elämäntilanteissa tukevaa, mutta se ei saa olla passivoivaa, saati kannustinloukkuja sisältävää. Siksi KD:n kannustava perusturva antaa hyvät eväät myös jatkovalmisteluun.
– Uudistuksen tarkoituksena on selkeyttää ja yksinkertaistaa vaiheittain etuusjärjestelmää ja sen toimeenpanoa sekä helpottaa siirtymistä etuudelta toiselle, samoin etuuksien yhtenäistämistä ja yhdistämistä valmistellaan säilyttäen nykyisen sosiaalivakuutuksen periaatteet.
– Komitea linjasi lisäksi lukuisia selvitys-, lainvalmistelu- ja kehittämishankkeita tulevalle hallitukselle käynnistettäväksi. Onkin erittäin tärkeää, että Sosiaaliturvakomitean työ saa jatkoa. Se on tulevan hallituksen vastuulla, samoin uudistuksen jatkoselvitykset ja toimeenpanon edistäminen, Essayah muistuttaa.
Lue seuraavaksi:
- Sari Essayah vappupuheessa: "EU-maiden tarpeita kuuntelematon kunnianhimo ajanut maatalouspolitiikkaa ahdinkoon” 1.5.2024
- Essayah varoittaa väärin ajoitetuista sopeutustoimista – "Tärkeintä tuottavuuden ja työllisyyden kasvun edellytysten parantaminen" 3.2.2024
- KD:n puoluevaltuusto: Psykoterapiakoulutus maksuttomaksi, turve luokiteltava uusiutuvaksi vuotuisen kasvun osalta 6.5.2024