Räsänen: Maahanmuuttopolitiikan on oltava hallittua
Räsänen: Maahanmuuttopolitiikan on oltava hallittua
8.8.2015 klo 10:38 Uutiset
Puoluehallituksessa katsauksen pitänyt puheenjohtaja Päivi Räsänen haluaa, että Suomessa käytäisiin rakentavaa keskustelua maahanmuutosta.
– Maahanmuutosta käytävä kärjistynyt keskustelu voi johtaa maahanmuuttajien kasvavaan kokemukseen ulkopuolisuudesta, mikä taas lisää niitä ongelmia, joita maahanmuuttoon kielteisesti suhtautuneet ovat tuoneet esille. Kärjistävistä lausunnoista tulee itseään toteuttava ennustus.
– Maahanmuutto käsitetään usein harhaanjohtavasti lähinnä pakolaisuuden kautta. Suomeen on viime vuosina tullut pitkäaikaista oleskelua varten ulkomailta yli 35 000 henkilöä vuositasolla ja heistä suojelua hakevia turvapaikanhakijoita oli vain alle 10 prosenttia. Suurin osa maahanmuuttajista tulee Suomeen työn, opiskelun tai puolison perässä.
– Suomen tulee toteuttaa vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa, kantaa sekä humanitääristä vastuuta että huolehtia yhteiskunnan turvallisuudesta. On vastuullista, että Suomi täyttää velvoitteensa osana kansainvälistä yhteisöä ja antaa suojelua sitä tarvitseville nyt ja tulevaisuudessa. Hallittu maahanmuuttopolitiikka huomioi yhteiskunnan kestokyvyn ja turvallisuuden sekä varmistaa maahanmuuttopolitiikan hyväksyttävyyden.
Lisätietoja
Päivi Räsänen
0505113065
Lue seuraavaksi:
- Päivi Räsänen välikysymyskeskustelussa: "Suomessa kipeä tarve yritysten kilpailukyvyn ja toimintaedellytyksien parantamiselle" 20.2.2024
- Päivi Räsänen välikysymysryhmäpuheessa: "Nuorilla on oltava mahdollisuus elää ilman raskasta velkakuormaa" 21.11.2023
- Päivi Räsänen ryhmäpuheessa sairaalavälikysymyksestä: "Ydinongelma on henkilöstön riittävyys" 23.4.2024