Essayah: EU:n yhteinen rajavartiolaitos torjuttava

15.12.2015 klo 08:41 Kannanotot

Euroopan unionin komissio aikoo julkistaa tänään ehdotuksensa uuden eurooppalaisen rajavartiolaitoksen perustamista Frontexin tilalle. Myös Euroopan parlamentti aikoo keskustella asiasta.
– Ennakkotietojen mukaan perustettaisiin EU:n komission ohjauksessa oleva pysyvä rajavartiolaitos ja rannikkovartio, EBCG, joka voisi ottaa hallintaansa unionin ulkorajan, vaikka kyseinen rajavaltio vastustaisi sitä. Suunnitelma tarkoittaisi käytännössä suurinta jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeuden siirtoa EU:lle sen jälkeen, kun yhteisvaluutta euro luotiin, toteaa Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kannanotossaan.

-Suomen hallituksen on otettava tähän selkeän kielteinen kanta eikä joustettava vapaaehtoisuuteen vetoamalla, kuten turvapaikanhakijoiden pysyvän siirtomekanismin kohdalla, joka toteutuessaan siirtää maahanmuuttopolitiikan päätösvaltaa pois Suomesta komissiolle. Rajavalvonnassa näin ei ole varaa tehdä.

Nykyisin itsenäisten rajavartiostojen yhteistyötä koordinoi Frontex jäsenvaltioiden itsenäisyyttä kunnioittaen, mutta kaavailtu Frontexin seuraaja voisi nopeasti liikuteltavilla joukoillaan puuttua jäsenmaan rajavalvontaan, jos se kokee, että jäsenvaltio suoriudu siitä tarpeeksi hyvin.

– Jo viime kaudella Euroopan parlamentissa vastustin yrityksiä kehittää yhteinen, yhteisesti rahoitettu rajavartiolaitos. Se on torjuttava nytkin. Voimme aivan hyvin lähettää Suomen rajavartiostosta apua muille jäsenmaille Frontexin puitteissa, sanoo Sari Essayah.

EBCG saisi aiemmin rajavalvontavirasto Frontexiin nähden uusia valtuuksia. Se voisi palkata oman, aluksi 1000-2000 henkilön vahvuisen henkilökuntansa ja hankkia omat laitteistonsa. Se voisi myös pyytää käyttöönsä henkilökuntaa jäsenmaiden rajavartiostojen reservistä ja pyydettäessä toimia myös muissa kuin EU-maissa, esimerkiksi Serbiassa ja Makedoniassa, joista on tullut pakolaisvirran kauttakulkumaa. EBCG voisi myös poistaa EU:n alueelta henkilöt, joilta on evätty oleskeluoikeus.

– Nykyistä talouskriisiä yritetään käyttää hyväksi EMU:n syventämiseksi liittovaltion suuntaan. Samalla tavalla pakolaiskriisiä yritetään käyttää hyväksi ikään kuin yhteisen EU-liittovaltion yhteisen rajavartioston perustamiseksi. Taustalla lienee Kreikan viivyttely avun pyynnössä, mutta yksittäistapauksen perusteella ei ole syytä ottaa tällaista askelta kohti liittovaltiota, kommentoi Essayah.