Essayah Pyhäselässä: Perheellisille opiskelijoille huoltajakorotus
Essayah Pyhäselässä: Perheellisille opiskelijoille huoltajakorotus
17.9.2016 klo 15:50 Uutiset
KD:n puheenjohtaja Sari Essayah pitää tärkeänä, että yleisen asumistuen piiriin siirtyville perheellisille opiskelijoille kompensoidaan tuen pienentyminen huoltajakorotuksen muodossa. Essayah puhui lauantaina Pohjois-Karjalan piirin 45-vuotisjuhlassa Pyhäselässä.
– Opiskelijoita ollaan hallituksen budjettiriihessä tekemän päätöksen mukaan siirtämässä yleisen asumistuen piiriin. Muutoksen yhteydessä on esitetty, että aikaisemmasta poiketen opintoraha lasketaan jatkossa tuloksi ansiotulojen tapaan, kun asumistukea määritellään. Muutos leikkaisi jo nyt yleistä asumistukea saavien opiskelevien lapsiperheiden tukea nykyisestä, mikäli he nostavat myös opintotukea. Yleistä asumistukea saavilta opiskelijaruokakunnilta muutos leikkaisi yhteensä neljä miljoonaa euroa. Perheellisellä opiskelijalla käytössä olevan tulon määrä voi jo laskea jopa yli 1700 euroa vuodessa, kun huomioidaan myös leikkaukset opintotukeen.
– Kristillisdemokraatit on jo aiemmin esittänyt huoltajakorotusta perheellisille opiskelijoille. Nyt tämä korotus on entistäkin tärkeämpi, sillä näin tämä leikkaus perheellisille opiskelijoille kompensoitaisiin. Toisena vaihtoehtona kristillisdemokraatit on esittäneet, että opintotuen tulorajoja korotetaan perheellisille opiskelijoille.