Kaupunginvaltuutettu Harri Lindell Kristillisdemokraattien sitoutumattomana ehdokkaana Helsingissä
Kaupunginvaltuutettu Harri Lindell Kristillisdemokraattien sitoutumattomana ehdokkaana Helsingissä
24.2.2017 klo 11:37Uutiset
PerusSuomalaisten kaupunginvaltuutettu Harri Lindell lähtee kuntavaaleihin Kristillisdemokraattien sitoutumattomana ehdokkaana Helsingissä. Lindell eroaa PerusSuomalaisten valtuustoryhmästä ja perustaa valtuustokauden lopuksi oman valtuustoryhmän.
– Olen pettynyt PerusSuomalaisten harjoittamaan politiikkaan. ”Halla-aholaisuus” eli kovien arvojen esiin nousu on vallannut puolueessa liikaa tilaa, kaupunginvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas Lindell kertoo.
Harri Lindell sai 655 ääntä viime kuntavaaleissa vuonna 2012 ja on toiminut PerusSuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana. Lindell on ollut PerusSuomalaisten puoluehallituksen jäsen useamman kauden sekä toiminut puolueen varapuheenjohtajana. PerusSuomalaisten pää-äänenkannattajan PerusSuomalainen-lehden päätoimittajana Lindell toimi noin kahdeksan vuoden ajan.
– Otamme Harri Lindellin innolla takaisin Kristillisdemokraatteihin, Harri ”palaa nyt juurilleen”, puolueen järjestöpäällikkö Mikko Rekimies iloitsee. Lindell on ollut aikaisemmin Kristillisdemokraattien eduskunta- sekä eurovaaliehdokkaana.