Pirkka Aalto KD:n Lapin piirin puheenjohtajaksi ja eduskuntavaaliehdokkaaksi
Pirkka Aalto KD:n Lapin piirin puheenjohtajaksi ja eduskuntavaaliehdokkaaksi
24.11.2018 klo 11:36 Uutiset
Kristillisdemokraattien Lapin piiri kokoontui perjantai-iltana Rovaniemellä. Syyskokous alkoi puolueen puheenjohtajan Sari Essayah’n pitämällä poliittisella tilannekatsauksella.
Lapin piirin puheenjohtajaksi ja puoluehallituksen jäseneksi tehtävänsä jättäneen Ossi Karjalaisen tilalle valittiin Pirkka Aalto Kemijärveltä. Piirin varapuheenjohtajana jatkaa Outi Kurkela Enontekiöltä.
Pirkka Aalto nimettiin myös KD:n ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Viime eduskuntavaalien jälkeen varakansanedustajaksi päässyt Aalto tavoittelee nyt tosissaan kansanedustajan paikkaa vaaliliitossa kokoomuksen kanssa. Vaaliliiton tavoitteena on kaksi kansanedustajaa.
Pirkka Aalto on 49-vuotias biologian ja maantiedon lehtori, jolla on pitkä kokemus erilaisista luottamustoimista eri puolilta Suomea. Lapissa hän on toiminut sekä Enontekiön että Kemijärven valtuustoissa, jopa niiden puheenjohtajistoissa. Nykyisiltä luottamustoimiltaan hän on Kemijärven kaupunginvaltuuston jäsen, Itä-Lapin kuntayhtymän hallituksen jäsen, Lapin liiton tarkastuslautakunnan jäsen ja KD:n puoluevaltuuston jäsen.
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt ovat solmineet vaaliliiton eurovaaleissa 7.3.2024
- Sari Essayah kesäkokouksessa: Hyvinvointialueiden korjausliike on aloitettava jo tällä hallituskaudella 27.8.2024