Ehdokaslistat viedään sisään jo nyt, vaikka kuntavaalien äänestyspäiviä ollaan siirtämässä
Ehdokaslistat viedään sisään jo nyt, vaikka kuntavaalien äänestyspäiviä ollaan siirtämässä
6.3.2021 klo 16:19 Uutiset
Kuntavaalit on tänään päätetty THL:n ohjeistuksen vuoksi siirtää kahdella kuukaudella. Samalla pidennetään ennakkoäänestysaikaa kahteen viikkoon normaalin viikon sijaan. Kuitenkin edelleen on voimassa nykyinen vaalilaki, jonka mukaan kuntavaalien ehdokaslistat pitää jättää nyt tiistaina 9.3. kello 16.00 mennessä kunnan keskusvaalilautakunnille.
– Ehdottomasti on syytä viedä aiotusti ja voimassa olevan vaalilain mukaisesti ehdokaslistat sisään, vaikka vaaliajankohdan siirtämisestä onkin valtaosa puolueista päättänyt poliittisesti, sanoo KD:n järjestöpäällikkö Mikko Rekimies oikeusministeriön ohjeistukseen viitaten. Osa ehdokaslistoista on kuntien vaalilautakunnille jätetty.
Oikeusministeriö on todennut, että tarkoitus on, että suostumuspaperit, jotka on jo jätetty keskusvaalilautakunnille, ovat päteviä myös 13.6. vaaleissa, vaikka niissä on väärä vaalien päivämäärä (18.4.). Ja että suostumuspaperit, joita ei ole vielä jätetty, mutta on allekirjoitettu, ovat päteviä myös 13.6. vaaleissa, vaikka niissä on väärä päivämäärä (18.4). Siksi myös nämä paperit pitää jättää kunnan keskusvaalilautakunnalle tiistaihin 9.3. klo 16.00 mennessä jokaiseen kuntaan.
Kuitenkin kun uusi vaalilaki tulee voimaan sitten kun eduskunta on sen käsitellyt, jo jätettyjä vaalipapereita ja ehdokaslomakkeita voi täydentää ja muuttaa tiistaihin 4.5.2021 klo 16.00 saakka. Eli lisää ehdokkaita voi ja kannattaa ja pitää hankkia nyt paljon aina 4.5. klo 16 saakka: https://vaalit.kd.fi/2021/hakemus/
Oikeusministeriön mukaan uudet vaalipäivämäärät ovat seuraavat:
– pe 23.4. äänioikeusrekisterin poimintapäivä (eli ketkä ovat äänioikeutettuja ja voivat olla ehdokkaina näissä vaaleissa)
– ti 4.5. klo 16 ehdokashakemukset jätettävä kuntaan
– pe 14.5. ehdokasasettelu vahvistetaan (eli ehdokasnumerot tulee)
– ennakkoäänestys kotimaassa 2 viikkoa (26.5. – 8.6.) ja ulkomailla 4 päivää (2. – 5.6.).
– su 13.6. vaalipäivä
– su 1.8. uudet valtuustot aloittavat
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Sari Essayah presidentinvaalikampanjan avauksessa: "Suomi tarvitsee kestävälle arvopohjalle rakentuvan selkeän suunnan" 28.10.2023
- Peter Östman ryhmäpuheessa: "Maatalous on nähtävä ympäristö- ja ilmastokysymyksissä osana ratkaisua, ei ongelmana" 5.6.2024