Puoluehallitus: Hallitus kuormittanut sote-sektoria liian monella päällekkäisellä uudistuksella
Puoluehallitus: Hallitus kuormittanut sote-sektoria liian monella päällekkäisellä uudistuksella
20.8.2022 klo 12:03 Uutiset
Kristillisdemokraattien puoluehallitus on huolissaan siitä, että hyvinvointialueet eivät ehdi valmiiksi ennen kuin ne ottavat vastuun terveydenhuollon ja sosiaali- ja pelastustoimien valtavasta kokonaisuudesta. Hallitus on päättänyt viedä maaliin massiivisen sosiaali- ja terveyden-huoltojärjestelmän uudistuksen, vaikka jätti rahoitusmallin vajaaksi ja rahoituksen riittämättömäksi sekä teki siirtymäaikataulusta liian kireän.
Hallituksen työssä on heijastunut vieraantuminen terveydenhuollon arjen todellisuudesta. Sote-uudistus on kesken ja lisäksi puutteellisesti resursoitu. Samanaikaisesti ei olisi pitänyt tuoda useita valmistelua kuormittavia uudistuksia, kuten hoitajamitoitus, Kela-korvausten poisto ja hoivapalveluiden uudistus. Kokonaisuus on liian iso pala kerralla eikä ole ihme, että työntekijät väsyvät ja poistuvat alalta. On hälyttävää, että useat hallituspuolueiden johtamat hyvinvointialueet ovat jo anoneet hallitukselta hoitajamitoituksen lykkäystä, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole.
KD esitti jo viime syksynä lisärahoitusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkuun sekä hyvinvointialueiden startin lykkäämistä muutamalla kuukaudella. Pahaan työntekijäpulaan on vastattava riittävillä resursseilla ja hyvällä johtamisella. Lyhyen aikavälin ratkaisuna tarvitaan veroporkkanoita eläkkeeltä töihin houkuteltaville hoitajille sekä riittävä määrä tukityöntekijöitä, jotta hoitajat voivat keskittyä hoitamiseen.
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Sari Essayah kesäkokouksessa: Hyvinvointialueiden korjausliike on aloitettava jo tällä hallituskaudella 27.8.2024
- Sari Tanus ryhmäpuheessa sote-välikysymyksestä: "Hyvinvointialueita rakennetaan niiden perustusten varaan, jotka edellinen hallitus valoi" 18.10.2023