Elsi Juupaluoma KD puoluekokoukselle: ”Olemme politiikassa tuomassa vaihtoehdon, emme hakemassa suosiota suosion tai valtaa vallan vuoksi”
Elsi Juupaluoma KD puoluekokoukselle: ”Olemme politiikassa tuomassa vaihtoehdon, emme hakemassa suosiota suosion tai valtaa vallan vuoksi”
26.8.2023 klo 14:04 Uutiset
– Me olemme aina ajatelleet itsenäisesti ja uskaltaneet erottautua valtavirrasta. Se on puolueen DNA:ssa, totesi puoluesihteeri Elsi Juupaluoma puheessaan KD:n puoluekokouksen avajaisjuhlassa.
– Emme ole alistuneet konformismiin ja taipuneet suomettumisen paineen alla, vaan eri vuosikymmeninä tuoneet kirkkaasti esille ajatteluamme ja vaihtoehtoamme. Se on tehtävä myös tässä ajassa ja sanoitettava siten, että se resonoi suomalaisissa.
– Me olemme politiikassa tuomassa vaihtoehdon, emme mukailemassa tai hakemassa suosiota suosion tai valtaa vallan vuoksi. Olemme samaan aikaan arvo-orientuneita ja ratkaisukeskeisiä. Se on vahvuutemme. Kd-arvopohjasta nouseva politiikka tarjoaa ratkaisuja ja vie Suomea parempaan suuntaan.
Juupaluoma korosti, että KD tarvitsee vahvaa viestiä ja visiota.
– Vanhasta on hyvä ammentaa, mutta menneisyyteen ei voi palata, vaan on koko ajan katsottava eteenpäin. Pitää uskaltaa uudistua ja sanoittaa uudestaan sitä, minkä tiedämme oikeaksi ja hyväksi. Toisaalta puolueen kasvaessa pitää suvaita erilaisuutta. Kriittistäkin keskustelua ei pidä pelätä, koska se tekee tilaa uudelle ja paremmalle ymmärrykselle.
***
Puoluesihteeri Elsi Juupaluoma
Puhe KD:n puoluekokouksen avajaisjuhlassa
26.8.2023 Joensuu
Hyvät kristillisdemokraatit, hyvät ystävät,
Onpa meillä ollut hurja vuosi takana! Eduskuntavaalit ja pitkät hallitusneuvottelut – unohtamatta historian ensimmäisiä aluevaaleja. Aina välillä on hyvä pysähtyä, katsoa taakse ja nähdä se, miten pitkälle olemme tulleet.
KD on vakiintunut poliittinen voima suomalaisessa politiikassa. Kipuilusta emme ole tietystikään välttyneet, haasteista ja haastamisesta – mutta katsokaa, missä nyt olemme!
KD on kolmatta kertaa historiansa aikana hallitusvastuussa ja luotsaamassa Suomi-laivaa kohti kestävämpää tulevaisuutta. Politiikassa näkyy nyt kristillisdemokraattinen kädenjälki. Hyvä valmistautuminen eduskuntavaaleihin, esillä oleminen ja oma vaihtoehto joka resonoi, tuottivat tulosta. Se on osoitus siitä, että jos uskoo ja on rohkeutta tavoitella korkealle, tuloksia syntyy.
Kiitos jokaiselle panoksesta ja tuesta puolueen vaalimenestyksen eteen. Haasteellisesta pääministerivaaliasetelmasta huolimatta KD nosti eduskuntavaaleissa kannatusta ja yli 10 000 uutta äänestäjää luotti äänensä KD:lle.
Hyvät ystävät,
aina välillä on hyvä palata juurille. Haluan muistuttaa siitä, keitä olemme.
Nimittäin me olemme aina ajatelleet itsenäisesti ja uskaltaneet erottautua valtavirrasta. Se on puolueen DNA:ssa. Emme ole alistuneet konformismiin ja taipuneet suomettumisen paineen alla, vaan eri vuosikymmeninä tuoneet kirkkaasti esille ajatteluamme ja vaihtoehtoamme. Se on tehtävä myös tässä ajassa ja sanoitettava siten, että se resonoi suomalaisissa.
Tässä otteessa kahdenkymmenen vuoden takaa kiteytyy paljon olennaista ajattelustamme:
Kenenkään on turha uskotella, etteikö politiikassa olisi toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja. Viestimme on: opettele inhoamaan alistumista – ajatusta, ettei mitään olisi tehtävissä. Me lupaamme etsiä ja esittää vaihtoehtoja.
Me olemme politiikassa tuomassa vaihtoehdon, emme mukailemassa tai hakemassa suosiota suosion tai valtaa vallan vuoksi. Olemme samaan aikaan arvo-orientuneita ja ratkaisukeskeisiä. Se on vahvuutemme. Kd-arvopohjasta nouseva politiikka tarjoaa ratkaisuja ja vie Suomea parempaan suuntaan.
Hyvä puoluekokousväki,
Haluan, että muistamme tämän hyvän protestihengen. Haluan haastaa meistä jokaista etsimään vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia silloinkin, kun tuntuu, ettei niitä ole – tai olisi helpompi luovuttaa. Mutta hyvä ystävät, me emme ole luovuttajia tai mukailijoita. Tätä puoluetta ei ole perustettu mukautumaan, vaan haastamaan ja uudistamaan – ja myös uudistumaan.
Puolue on läpi historiansa ollut haastajan asemassa suhteessa valtaapitäviin. Se, että meidät on nähty haastajana, on myönteinen asia. Eikä meidän kannata kavahtaa sitä myöskään tänä päivänä.
Hyvät ystävät,
Elämme ideologisempaa aikakautta, kun erilaiset arvot ja maailmakuvat ottavat yhteen. Vaihtoehto ei voi olla keskustelun suitseminen ja demokratian kaventaminen, vaan perusvapaudet tarvitsevat tänäkin päivänä puolustajansa.
Kunnioittavaa keskustelua pitää opetella käymään. Tunnistamme ajan hengessä ja keskustelussa ehdottomuutta ja sanelun makua. Jaottelua meihin ja teihin. Se ei kuulu demokraattiseen ja kristilliseen ajatteluun.
Suomalaisen yhteiskunnan vasemmistolaisessa pohjavireessä julkinen valta tuntuu olevan kaikkivoipa. Se ei pidä hyvänä yksilöiden ja perheiden valinnanvapauden korostamista – vaan se haluaa tasapäistää, laittaa samaan muottiin ja keskittää, ulkoistaa julkiselle vallalle.
Vastuuta lähimmäisestä ei kuitenkaan voi ulkoistaa valtiolle ja jokainen tarvitsee yhteisöä. Jokainen on ainutlaatuinen oma yksilönsä. Demokratian ytimessä on erilaisten mielipiteiden ja näkemysten kirjo. Järkevässä ideologiassa kannustetaan vastuuseen omasta elämästä, läheisistä ja ympäristöstä.
Hyvä puoluekokousväki,
Puolue tarvitsee vahvaa viestiä ja visiota. Vanhasta on hyvä ammentaa, mutta menneisyyteen ei voi palata, vaan on koko ajan katsottava eteenpäin. Pitää uskaltaa uudistua ja sanoittaa uudestaan sitä, minkä tiedämme oikeaksi ja hyväksi. Toisaalta puolueen kasvaessa pitää suvaita erilaisuutta. Kriittistäkin keskustelua ei pidä pelätä, koska se tekee tilaa uudelle ja paremmalle ymmärrykselle.
Kristillisdemokratia käy järkeen. Yhteiskunta on kuin talo. Sen välttämätön kivijalka on perhe ja lähiyhteisöt. Turvallisesta kasvupohjasta syntyvät tulevaisuuden perustukset ja pahoinvointi vaikuttaa koko yhteiskuntaan rapauttavasti. Siksi perheitä ja yhteisöllisyyttä pitää tukea.
Kristillisdemokraatti näkee, että päätökset tulee tehdä lähellä ihmistä. Vallan keskittäminen ei ole kestävää. Se ruokkii pienen piirin valmistelemia, arjesta irrallaan olevia järjettömiä päätöksiä.
Kristillisdemokraatti edistää markkinataloutta, joka kantaa vastuuta ja edistää reilua kilpailua. Hyvinvointi lähtee yritteliäisyydestä ja mahdollisuuksien näkemisestä.
Tässä muutama selkeä arvoperusta, josta ponnistamme. KD tarjoaa tässä ajassa kestävän vaihtoehdon ja KD:lla on tehtävä sillanrakentajana ja suunnannäyttäjänä. KD on järjen ääni.
Lopuksi luen puolueen kunniapuheenjohtaja Esko Almgrenin terveiset.
On nyt koolla Koo Dee
ja asiat etenee,
kun on johdossa Sari
meidän kaikkien oma ministeri.
Tervehdin kaikkia teitä,
jotka nyt teette töitä
hyväksi koko Suomen,
että oisi yhä parempi huomen
tälle rakkaalle maalle,
omalle isänmaalle.
On mielessä asiaa monta
pysyvästi unohtumatonta,
kun töitä sai tehdä kanssa joukon,
tuon hienon etuvartioston.
Porvoosta se alkoi mulla seitkyt kuus,
oli kokemus valtava, uus.
Ja havainto oli aivan ihana,
tämähän on joukko valtaisa,
perusarvojen kanssa mahtavaa,
tähän kaikkeen tahdon samaistua.