Essayah´n mukaan suurena vaarana on, että sote-palvelujen toimivuus ja niiden asiakkaiden etu on uudistuksessa jäämässä sivuasiaksi, kun sote-alueiden määrästä kiisteltäessä taistellaan poliittisesta vallanjaosta.
– Potilaan paras on oltava vallantavoittelun edellä sote-alueiden määrästä päätettäessä.
Essayah muistuttaa, että mitä enemmän itsehallintoalueita luodaan, sitä varmemmin valta keskittyy muutamalle suurimmalle puolueelle. Demokratiaa vääristävät korkeat piilevät äänikynnykset, joita eduskuntavaalien vaalipiiriuudistuksilla on pyritty madaltamaan, palaavat kuvioihin.
– Aluehallinnon henkeä ei olisi saanut päästää pullosta ulos. Sote-uudistuksen vanavedessä itsehallintoalueille ollaan siirtämässä maakuntaliittojen, Ely-keskusten, palo- ja pelastustoimen tehtävien ohella kenties toisen asteen koulutusta ja työllisyyspalveluja. Monilta osin tämä valtion, itsehallintoalueen ja kuntien välinen työnjako on vielä selvittämättä puhumattakaan esimerkiksi kiinteistöjen ja muun omaisuusmassan huollosta ja hallinnoinnista.
Muutos tulee merkitsemään myös suurta verouudistusta. Essayah´n mukaan lienee jo selvää, että itsehallintoalueiden rahoitusta ei voi hoitaa epätasaisen kustannusvastuun takia kunnista, vaan vaihtoehtoina ovat lähinnä verojen ohjaaminen valtion kautta tai uusi itsehallintoalueen sote-vero nykyisen Yle-veron tapaan.
– Kunnallisesta itsehallinnosta ollaan siirtymässä aluehallintoon kuin vaivihkaa ilman kunnollista ideologista keskustelua, Essayah harmittelee.