KD antaa tukensa terrorismin vastaiselle yhteistoiminnalle ja koulutusyhteistyölle Irakissa

9.3.2016 klo 16:44 Puheet

KD eduskuntaryhmä antaa tukensa terrorismin vastaiselle yhteistoiminnalle ja Suomen osallistumisen jatkamiselle ja vahvistamiselle Irakissa. Näin totesi kansanedustaja Päivi Räsänen pitämässään KD:n ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan keskustellessa Suomen osallistumisen jatkamisesta ja vahvistamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa.

– Valtioneuvoston selonteossa tuodaan esille Ranskan avunpyyntö Pariisin terrori-iskujen johdosta. Lissabonin sopimuksen avunantolauseke on maallemme tärkeä. Suomen tulee antaa muille jäsenvaltiolle apua pyydettäessä, koska myös me saatamme olla joskus avun tarpeessa. Euroopan maiden vakava suhtautuminen avuantovelvoitteeseen parantaa myös omaa turvallisuuttamme.
– Suomen osallistumisen jatkaminen ja operaatiovahvuuden lisääminen Irakissa on hyvä tapa vastata Ranskan avunpyyntöön. Lissabonin sopimuksen sisältöön ei tule kuitenkaan suhtautua epärealistisesti. Avunantolauseke ei tarkoita sitä, että meillä olisi turvatakuut kaikkia ulkoisia uhkia vastaan. Omasta uskottavasta puolustuskyvystä huolehtiminen ja sotilaallisen yhteistyön lisääminen kumppanimaidemme kanssa on yhtä tärkeää kuin ennenkin, Räsänen korosti.

***

Kansanedustaja Päivi Räsänen
KD:n ryhmäpuheenvuoro 9.3.2016 Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta ja vahvistamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa

Pariisin terrori-iskut viime syksynä muistuttivat meitä järkyttävällä tavalla siitä mihin terroristijärjestö ISIL pyrkii ja kykenee. Pelon ja kuoleman levittäminen kaikkialle on Islamilaiseksi valtioksi itseään nimittävän terrorijärjestön päämäärä. Vaikka Euroopassa tapahtuvat iskut ja niiden uhka herätti Suomessa suurta huomioita, on muistettava missä ISIL levittää eniten hävitystä. Suuret alueet Syyriassa ja Irakissa ovat edelleen sen hallussa, kansainvälisestä operaatiosta huolimatta. Samaan aikaan järjestö on lisännyt vaikutusvaltaansa Libyassa ja sillä on tukijoita ympäri Lähi-itää, Pohjois-Afrikkaa ja Eurooppaa.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä tukee Suomen osallistumista ISIL:in vastaiseen operaatioon. On hyvä, että olemme yhteisessä rintamassa taistelussa terrorismia vastaan. Viime syksynä nähty etenkin irakilaisten turvapaikanhakijoiden määrän suuri kasvu kertoo siitä, että kaukaiseltakin vaikuttavat sodat ja levottomuudet vaikuttavat myös Suomeen. Emme voi työntää päätämme pensaaseen ja olettaa, että maailman tapahtumat eivät kosketa meitä. Suomen tulee olla valmis omalla panoksellaan vaikuttamaan turvallisemman ja vakaamman tulevaisuuden aikaansaamiseksi.

Valtioneuvoston selonteossa tuodaan esille Ranskan avunpyyntö Pariisin terrori-iskujen johdosta. Lissabonin sopimuksen avunantolauseke on maallemme tärkeä. Suomen tulee antaa muille jäsenvaltiolle apua pyydettäessä, koska myös me saatamme olla joskus avun tarpeessa. Euroopan maiden vakava suhtautuminen avuantovelvoitteeseen parantaa myös omaa turvallisuuttamme. Suomen osallistumisen jatkaminen ja operaatiovahvuuden lisääminen Irakissa on hyvä tapa vastata Ranskan avunpyyntöön. Lissabonin sopimuksen sisältöön ei tule kuitenkaan suhtautua epärealistisesti. Avunantolauseke ei tarkoita sitä, että meillä olisi turvatakuut kaikkia ulkoisia uhkia vastaan. Omasta uskottavasta puolustuskyvystä huolehtiminen ja sotilaallisen yhteistyön lisääminen kumppanimaidemme kanssa on yhtä tärkeää kuin ennenkin.

Päätökseen sisältyy riskejä, joista on syytä avoimesti keskustella. Suomalaiset sotilaat toimivat muutaman kymmenen kilometrin päässä rintamalinjasta ja itsemurhaiskut ovat mahdollisia koulutustukikohtien ulkopuolella. ISIL on uhannut kaikkia sitä vastaan taistelevia maita terrori-iskuilla. Suomesta on lähtenyt henkilöitä taistelemaan terrorijärjestön riveissä. Taistelijoita on palannut ja Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden joukossa on yksittäisiä henkilöitä, joita epäillään taisteluihin osallistumisesta ja sotarikoksista Irakissa. Uhkailut eivät saa vaikuttaa päätöksentekoomme. Uhkakuvat tulee kuitenkin huomioida ja varautua niihin vahvistamalla sisäisen turvallisuuden valmiuksia.

Turvallisuussektorin koulutusyhteistyöhön osallistuminen ja operaation vahvistaminen Irakissa tuo lisäkustannuksia vaikka suuri osa voidaan kattaa olemassa olevien määrärahojen puitteissa. Operaatioon osallistuminen kuitenkin lisää osaamistamme ja auttaa kehittämään omaa puolustuskykyämme. Kustannukset ovat pienet suhteutettuna siitä saatavaan hyötyyn.

Sotilaallisten toimien lisäksi alueella tarvitaan kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua. ISIL:ltä vallatuilla alueilla on haasteena jälleenrakentaminen ja uudelleenasuttaminen. Eduskuntaryhmämme kannustaa selvittämään mahdollisuudet EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioon Irakin alueella. Näissä keskusteluissa on syytä pitää esillä myös tarvetta turvapaikanhakijoiden takaisinottosopimuksista niin kahdenvälisesti kuin EU-tasolla.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä antaa tukensa terrorismin vastaiselle yhteistoiminnalle ja Suomen osallistumisen jatkamiselle ja vahvistamiselle Irakissa.