KD nimesi ensimmäiset eurovaaliehdokkaansa
KD nimesi ensimmäiset eurovaaliehdokkaansa
9.2.2019 klo 13:40 Uutiset
KD nimesi ensimmäiset eurovaaliehdokkaansa –
Essayah: ”EU:n tulevaisuuden suunta ratkaistaan tulevalla kaudella”
Hämeenlinnassa kokoontunut Kristillisdemokraattien puoluehallitus nimesi tänään viisi ensimmäistä eurovaaliehdokastaan. Ehdolla Euroopan parlamenttiin ovat DI Esa Erävalo Lohjalta, YTM, tohtorikoulutettava Miikka-Markus Leskinen Parkanosta, arkeologi Ariel Livson Kuhmoisista, FM, yliopisto-opettaja Jasmin Pyöriäinen Joensuusta ja eduskunta-avustaja, valtiotieteiden opiskelija Elsi Ranta Tampereelta.
Suomen meppiluvun kasvaessa 14 parlamentin jäseneen KD hakee takaisin omaa europarlamentaarikon paikkaa. Puolue kuuluu täysjäsenenä Euroopan kansanpuolueeseen EPP:hen.
Suomen Kristillisdemokraatit on itsenäisten jäsenvaltioiden yhteistyöhön perustuvan unionin kannalla. Essayah´n mukaan EU:n tulevaisuuden suunta ratkaistaan tulevalla kaudella.
– EU:n pitää keskittyä niihin asioihin, joissa yhteistyöllä saadaan aikaiseksi lisäarvoa kansalliseen politiikkaan nähden ja pystytään vastaamaan haasteisiin, joihin jäsenmaiden voimavarat eivät yksin riitä. EU:n on toimittava kaikkialla ihmisarvon ja ihmisoikeuksien edistämiseksi sekä vapauden ja demokratian puolustamiseksi, korostaa Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah.
Suomen heinäkuussa alkava puolivuotinen EU-puheenjohtajakausi osuu merkittävään Eurooppa-politiikan taitekohtaan.
– Linjaukset Suomen puheenjohtajakaudella ovat erittäin tärkeitä, koska Euroopan parlamentin vaalien jälkeen ratkaistavana on monta aivan keskeistä Euroopan unionin suuntaan vaikuttavaa kysymystä. Näitä ovat muiden muassa tulevien EU:n budjettien taso ja rakenne, EMU:n kehittäminen ja brexitin aiheuttamien ongelmien selvitystyö, Essayah toteaa.
EPP:n periaateohjelman mukaan puolueen perusarvot ovat ihmiselämän arvo kaikissa sen olemassaolon vaiheissa, vapaus ja vastuu, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, totuus, solidaarisuus ja lähivastuu eli subsidiariteetti. Euroopan juutalais-kristillistä arvoperintöä on kunnioitettava.
Esa Erävalo, 65, työskenteli Kristillisdemokraattien palveluksessa pääosin lehden päätoimittajana lähes 30 vuoden ajan. Hän on tohtoriksi väitellyt diplomi-insinööri. Erävalolla on viiden vuoden kokemus työskentelystä Euroopan parlamentissa. Hän toimi europarlamentaarikko Sari Essayah’n poliittisena avustajana Brysselissä ja Strasbourgissa 2009-14.
Miikka-Markus Leskinen, 33, on kansainvälisten suhteiden tieteenalalta valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava Lapin yliopistosta. Hän työskentelee parhaillaan media-asiantuntijana liike-elämän palveluksessa. Hän on Parkanon Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja varavaltuutettu.
Ariel Livson, 70, on arkeologi. Hän on toiminut Lähi-idässä turistioppaana jo lähes 50 vuotta ja muun muassa kirjoittanut laajan teoksen Israelin historiasta ja arkeologiasta. Hän on työskennellyt myös luomuviljelijänä Varpaisjärvellä, jossa hän toimi myös kunnanvaltuutettuna ja ympäristölautakunnan puheenjohtajana 90-luvulla.
Jasmin Pyöriäinen, 29, on filosofian maisteri ja työskentelee englannin kielen opettajana Itä-Suomen yliopistossa. Hän toimi KD:n kaupunginvaltuutettuna 2017-2018 Kiteellä. Hän on KD:n Pohjois-Karjalan piirisihteeri ja Joensuun osaston johtokunnan jäsen.
Elsi Ranta, 24, on valtiotieteiden opiskelija ja työskentelee parhaillaan Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän palveluksessa. Hän on KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja ja kansainvälisten asioiden sihteeri sekä EPP:n nuorisojärjestön YEPP-delegaatti. Ranta on asunut vuosia Sveitsissä ja Ranskassa sekä ollut myös Euroopan parlamentissa harjoittelijana.