KD lähtee vaaleihin täydellä ehdokaslistalla Kaakkois-Suomessa
KD lähtee vaaleihin täydellä ehdokaslistalla Kaakkois-Suomessa
27.2.2019 klo 15:16 Uutiset
Puumalan kunnanvaltuuston jäsen Olavi Kietäväinen lähtee kristillisdemokraattien ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin. Metsätalousyrittäjä Kietäväinen harkitsi pitkään ehdokkuuttaan, mutta tyytymättömyys nykyisen hallituksen maaseutupolitiikkaan sai hänet lähtemään mukaan. Kietäväisen mielestä maaseudun autioituminen ja väestön keskittyminen suuriin kaupunkeihin lisää sosiaalisia ongelmia ja vaikeuttaa palvelujen tuottamista ikääntyvälle väestölle.
Taidealan sekatyöläiseksi itseään tituleeraava Meriel Tuliainen Mikkelistä lähtee ehdolle teemalla ”Sinkut tarvitsevat puolestapuhujan”. Tuliaisen mukaan yksin asuvat ovat unohdettu ryhmä yhteiskunnassa. He ovat usein pienituloisia, mutta asumisen ja elämisen kustannukset ovat samanlaiset kuin perheellisillä. Esimerkiksi monet verovähennykset on suunniteltu perheellisten näkökulmasta.
Kristillisdemokraattien Etelä-Savon piirijärjestö nimesi kaksi puuttuvaa ehdokasta 14. huhtikuuta pidettäviin eduskuntavaaleihin Kaakkois-Suomen vaalipiiriin. KD:llä on nyt täysi 17 ehdokkaan lista.
Ehdokkaista kuusi on Etelä-Savon alueelta. Kietäväisen ja Tuliaisen lisäksi ehdolla ovat lähihoitaja Liisa Ahonen Mikkelistä, sosionomi (AMK), lähetyssihteeri Aila Asikainen Juvalta, suojelubiologi, FM Jouni Koskela Savonlinnasta ja fysioterapeutti (YAMK) Päivi Kovanen Pieksämäeltä.
Ehdokkaista viisi on Etelä-Karjalan alueelta. Ehdolla ovat lehtori ja insinööri Eija Hauska-Mertanen Imatralta, farmaseutti Maiju Hölsä Savitaipaleelta sekä lääkäri Juha Rantalainen, palveluneuvoja Tarja Turunen ja musiikin lehtori Antti Taipale Lappeenrannasta.
Ehdokkaista kuusi on Kymenlaakson alueelta. Ehdolla ovat sairaanhoitaja Mikko Almgren ja rehtori Maaret Lommi Kotkasta, fysioterapeutti Pirkko Parjanen Haminasta sekä luottojohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Sakari Smeds, veturinkuljettaja Vesa Vainio ja sairaanhoitaja, tiimivastaava Ansela Villikka Kouvolasta.
www.kd.fi/kaakkois-suomi ja Facebook: KD Kaakkois-Suomi
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Sari Essayah kesäkokouksessa: Hyvinvointialueiden korjausliike on aloitettava jo tällä hallituskaudella 27.8.2024
- Päivi Räsänen katsauksessaan: "Kansanlaisaloite eheytyshoidoista kaventaisi sanan- ja uskonnonvapautta" 25.11.2023