Essayah: Hallitukselta odotetaan puoliväliriihestä päätöksiä, ei akateemista kikkailua

19.4.2021 klo 11:28 Uutiset

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah vaatii hallitukselta puoliväliriihessä oikeita työllisyys- ja talouspäätöksiä, ei akateemista kikkailua.

Essayah muistuttaa, että puoliväliriihi on tälle vaalikaudelle aiotuille työllisyys- ja talouspäätöksille viimeisiä hetkiä.

– Työllisyystoimien vaikeudesta tälle hallitukselle kertoo jotain se, että jo ennen kehysriihtä käydään kiivasta keskustelua ”hystereesistä” eli siitä, voidaanko laskennallisesti elvytyksellä pelastetut työpaikat laskea mukaan työllisyystavoitteeseen, jolloin mitään uusia päätöksiä ei tarvitsisi tehdä.

Akateemisen kikkailun sijaan KD tarjoaa hallituksen käyttöön omaa jo viime syksynä laadittua kymmenen kohdan työllisyyspakettia ja kansalaisten ostovoimaa lisääviä ratkaisuja.

– Keskeisiä keinoja ovat muun muassa paikallisen sopimisen edistäminen, sosiaaliturvan uudistaminen, ansiosidonnaisen porrastaminen ja ulottaminen kaikille, yrittäjätili sekä lapsivähennyksen palautus ja kotitalousvähennyksen korotus, polttoaineveron kevennys ja omaishoitajien verovapautus, Essayah luettelee.

Puoliväliriihen keskeinen kysymys on, palaako hallitus menokuriin.

– Marinin hallituksen ongelmana on ollut, että elvytyksen varjolla on lisätty pysyviä julkisia menoja, niitäkin, joilla ei ole mitään tekemistä koronan hoidon kanssa. Tulevia kuntapäättäjiäkin odottavat vaikeat ratkaisut, miten selvitä tulevaisuudessa esimerkiksi hoitajamitoituksesta ja oppivelvollisuusiän nostosta.

– Lisäksi riihessä olisi löydettävä ratkaisu Veikkauksen edunsaajien, eli suomalaisten kansalaisjärjestöjen, rahoitukseen, josta uupuu lähes 300 miljoonaa pelituottojen vähennettyä. Entä mitä hallitus aikoo tehdä paikatakseen onnettoman turvepäätöksensä, jolla alan yrittäjät ja maatalouden kasvu- ja kuiviketurpeen käyttäjät on ajettu ahdinkoon sekä saatu energiamarkkinat sekaisin, lisätty fossiilisten polttoa ja vaarannettu huoltovarmuus?

– Kaikkein pahinta on, jos kehysriihessä ei saada mitään päätöksiä aikaan. Alkuperäisen aikataulun mukaan kuntavaalit piti olla takana päin, mutta pahaa pelkään, että äänestäjien pelossa vaikeat päätökset lykkääntyvät edelleen, epäilee Essayah.