Essayah jatkaa KD:n puheenjohtajana – varapuheenjohtajiksi Östman, Tuomela ja Aalto, Kuismanen puoluevaltuuston johtoon

27.8.2021 klo 20:26 Uutiset

Etäyhteyksin toteutettuun puoluekokoukseen kokoontuneet Kristillisdemokraatit valitsivat lapinlahtelaisen kansanedustaja Sari Essayah´n, 54, jatkamaan yksimielisesti KD:n puheenjohtajana seuravan kaksivuotiskauden. Sen sijaan puolueen varapuheenjohtajisto osin uusiutui.

Puolueen ensimmäisenä varapuheenjohtana jatkaa kansanedustaja Peter Östman, 59, Vaasan vaalipiiristä. Hän on yrittäjätaustainen kolmannen kauden kansanedustaja ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Luodosta.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin vantaalainen varakansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja KD:n naisjärjestön puheenjohtaja, LKT Tiina Tuomela, 61, joka työskentelee lastentautien erikoislääkärinä. Tuomela toimii EPP Women -järjestössä. Hän on aiemmin toiminut puolueen puheenjohtajistossa kaudella 2017-2019.

Uutena puoluejohtoon kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin kemijärveläinen kaupunginvaltuutettu, biologian ja maantiedon lehtori Pirkka Aalto, 52. Hän on toiminut vuosia Kristillisdemokraateissa sekä eri luontojärjestöissä.

Varapuheenjohtajavaalin sähköiseen äänestykseen osallistui 428 kokousedustajaa.

Varapuheenjohtajaehdokkaat saivat ääniä seuraavasti:

Pirkka Aalto, Kemijärvi, 193 ääntä
Ville Auvinen, Turku, 75 ääntä
Elie El-Khouri, Helsinki, 31 ääntä
Ville Heikkilä, Teuva, 63 ääntä
Juho Leppänen, Tampere, 178 ääntä
Martin Stenberg, Hämeenlinna, 33 ääntä
Tiina Tuomela, Vantaa, 214 ääntä
Peter Östman, Luoto, 303 ääntä

Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Pirkkalan kunnanvaltuutettu, 61-vuotias sosiaalipsykologi ja fysioterapeutti Riitta Kuismanen. Hän sai 303 ääntä.

Jari Tulonen keräsi ensimmäisellä kierroksella 84 ääntä, Kimmo Rantanen 135 ääntä ja Riitta Kuismanen 185 ääntä.

Toisella kierroksella seinäjokelainen kaupunginvaltuutettu, rehtori Kimmo Rantanen keräsi 190 ja Kuismanen 203 ääntä.