KD:n eduskuntaryhmän henkilöstövalinnat tehty

29.5.2015 klo 17:05 Uutiset

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on saanut päätökseen ryhmäkansliahenkilökunnan valinnat. Ryhmä päätti tällä viikolla kolmen poliittisen sihteerin ja yhden ryhmäavustajan palkkaamisesta.

Osa-aikaisesti poliittisena sihteerinä ryhmäkansliassa jatkaa diplomi-insinööri, Ph.D Esa Erävalo, joka työskentelee myös KD-lehden toimittajana. Ministeri Räsäsen erityisavustajina toimineet, teologian maisteri Sonja Falk ja tradenomi Markus Kalmi aloittavat poliittisina sihteereinä syyskuun alusta. Kumpikin on toiminut aiemmin myös KD:n ryhmäkansliassa ja kansanedustajan avustajana.

Toukokuun alusta ryhmäkansliassa on työskennellyt lainsäädäntösihteerinä oikeustieteen maisteri, kauppatieteiden ylioppilas Johanna Kosunen sekä ryhmäavustajina kampanjapäällikkö Jukka Salmi ja humanististen tieteiden kandidaatti Evamaria Kyllästinen (osa-aikainen). Kosunen ja Kyllästinen toimivat avustajina myös edellisellä vaalikaudella.

Kosunen siirtyy syyskuussa vuodeksi käräjänotaariksi. Hänen sijallaan työskentelee osa-aikaisena ryhmäavustajana kauppatieteiden maisteri Kristiina Drotár. Ryhmän pääsihteerinä jatkaa valtiotieteiden maisteri Merja Eräpolku.