Yle: ”Puheenjohtajavaihdoksesta uutta virtaa saaneille kristillisdemokraateille tasan neljän prosentin kannatus”
Yle: ”Puheenjohtajavaihdoksesta uutta virtaa saaneille kristillisdemokraateille tasan neljän prosentin kannatus”
9.10.2015 klo 13:14 Uutiset
Puolueiden kannatuksissa näkyy erittäin vahvoja suunnanmuutoksia. Kristillisdemokraatit ovat poliittisen heiluriliikkeen voittajia – kannattajien määrä lisääntyi kuukaudessa yli kolmanneksella.
YLE:n 8.10. julkistetussa puoluekannatusmittauksessa nähtiin suurimmat kannatusmuutokset vuosikymmeniin.
Keskustan kannatus (21,7 prosenttia) on kutakuinkin pitänyt vaaleista lähtien, mutta hallituskumppaneista perussuomalaisten kannatus on romahtanut. Puoluetta äänestäisi nyt 10,7 prosenttia suomalaisista. Viimeksi puolueen kannatus on ollut näissä lukemissa vuonna 2010. Vihreät on kirinyt kannatuksessaan (12,7) perussuomalaisten ohi.
Kokoomus on menettänyt kakkospuolueen asemansa SDP:lle (kannatus 18,3), jota todennäköisesti lihottaa nyt hallituksen puuttuminen työelämään ns. pakkolakien nojalla. Syyskuinen mielenilmauspäivä oli ammattiliittojen voimanosoitus ja näyttää satavan SDP:n laariin.
Kristillisdemokraattien kannatus on nyt vahvassa nousussa. Puoluetta kannatti syys-lokakuussa 4 prosenttia suomalaisista. Kasvua kuukauden takaisesta kertyi 1,1 prosenttiyksikköä. KD:n kannatusluvuilla se merkitsee yli kolmanneksen kasvua kuukaudessa.
Puolueen johdossa reilun kuukauden ollut Sari Essayah suhtautuu gallupiin nöyrästi.
– Suunta on gallupissa oikea, vaikka hyvin tiedämme ettei kahdestakaan gallupista vielä kannata riehaantua, hän sanoo.
KD-verkkolehden alkuperäinen juttu aiheesta: TÄÄLLÄ
YLE:n juttu kannatusmittauksesta. TÄÄLLÄ
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Päivi Räsänen katsauksessaan: "Kansanlaisaloite eheytyshoidoista kaventaisi sanan- ja uskonnonvapautta" 25.11.2023
- Päivi Räsänen välikysymysryhmäpuheessa: "Nuorilla on oltava mahdollisuus elää ilman raskasta velkakuormaa" 21.11.2023