Etelä-Savon piirihallitus huolissaan talviliukkaiden aikaan tapahtuneista liukastumisvahinkojen aiheuttamasta laskusta kansantaloudelle
Etelä-Savon piirihallitus huolissaan talviliukkaiden aikaan tapahtuneista liukastumisvahinkojen aiheuttamasta laskusta kansantaloudelle
10.10.2015 klo 14:28Uutiset
KD:n Etelä-Savon piirihallitus on huolissaan talviliukkaiden aikaan tapahtuneista liukastumisvahinkojen aiheuttamasta laskusta kansantaloudelle. Liukastumisvahingoista koituu vuositasolla maassamme vähintään 150-200 miljoonan euron kokonaiskustannukset. Vahinkojen ennaltaehkäisyyn tulisikin suunnata voimavaroja nykyistä enemmän. Yksi keino liukastumistapaturmien vähentämiseen olisi kampanjoida erilaisten liukuesteiden ja nastoitettujen jalkineiden puolesta.
KD:n piirihallitus haastaakin kuntia, yksityisiä tahoja sekä hyväntekeväisyysjärjestöjä turvallisuustalkoisiin asian puolesta. Nastoitettuja jalkineita ja erilaisia jalkineisiin kiinnitettäviä liukuesteitä voitaisiin hankkia ”talkoilla” riskiryhmille.
Lisätietoja:
Tapani Hannonen, kunnossapitopäällikkö, Savonlinna