KD Nuoret ei halua leikata, vaan palkita opiskelusta
KD Nuoret ei halua leikata, vaan palkita opiskelusta
2.3.2016 klo 13:20 Uutiset
Opintotuen selvitysmies professori Roope Uusitalo esittää rajuja leikkauksia opintotukeen. Jos esitys hyväksytään hallituksessa, opiskelija saisi jatkossa opintorahaa noin 250 €/kk. Aikaisemmin opintoraha on saanut joko 303 € tai 337 € kuukaudessa.
Kyseessä olisi 25 % leikkaus opiskelijan toimeentuloon. Tämän lisäksi opiskelijoiden halutaan valmistuvan nopeammin siten, että opintotuki olisi sidottu kuuden opintopisteen suorittamiseen kuukaudessa nykyisen viiden opintopisteen sijaan.
Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Nuoret pitää esitettyjä toimenpiteitä kohtuuttomina. Esitys tarkoittaisi, että jatkossa opiskelijan olisi valmistuttava pienemmällä tuella nykyistä lyhyemmässä ajassa. Jo tällä hetkellä opiskelijat ovat pienituloinen väestöryhmä.
”Hallitus ei saa toteuttaa esitettyjä opintotukileikkauksia”, KD Nuorten 2. vpj Nelli-Maria Sarasmaa (kuvassa) toteaa tiukasti. Sen sijaan hän esittää KD Nuorten ratkaisuksi opintotuen sitomista vahvemmin suoritettujen opintopisteiden määrään. Nuorisojärjestön kannustavassa opintotukimallissa yksi suoritettu opintopiste vastaisi 64 euroa. Tuki maksettaisiin opintosuunnitelmaan (HOPS) kuuluvista kursseista.
”Meidän mallimme kannustaisi nopeampaan valmistumiseen, nostaisi opiskelijan tulotasoa, sekä mahdollistaisi joustavan työntekemisen opiskelun ohessa,”, pj Remo Ronkainen listaa konkreettisen mallin hyviä puolia. ”Lisäksi muutos olisi nykyiseen verrattuna kustannusneutraali,” hän huomauttaa.
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Päivi Räsänen katsauksessaan: "Kansanlaisaloite eheytyshoidoista kaventaisi sanan- ja uskonnonvapautta" 25.11.2023
- Päivi Räsänen välikysymysryhmäpuheessa: "Nuorilla on oltava mahdollisuus elää ilman raskasta velkakuormaa" 21.11.2023