Pohjois-Pohjanmaan&Kainuun piiri: Hallitukselle inhimillisempää otetta päätöksiin

12.11.2016 klo 17:44 Uutiset

KD:n Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piiri toteaa 12.11. pitämässään piirikokouksessa Sipilän hallituksen leikkauspolitiikassa olevan runsaasti inhimillisyyden puutetta.

Hallituksen leikkauslistalta tulee poistaa esimerkiksi lääkekorvausten, vanhustenhoidon hoitajamitoituksen,  takuueläkkeiden ja vammaistuen leikkaukset. Ne iskevät pahiten pitkäaikaissairaisiin, vanhuksiin ja yleisesti ottaen vähempiosaisiin kansalaisiin.

Edellä mainittujen leikkausten perumisen rahoitus voidaan piirin mukaan hoitaa Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän Vaihtoehtobudjetissaan esittämän uuden verotusmuodon, terveysperusteisen sokeriveron, avulla. Sokerivero kohdistuu kaikkiin niihin tuotteisiin, joihin on lisätty sokeria.

Terveysvaikutteinen sokerivero on kansan terveyden ja näin ollen myös kansantalouden kannalta hyvin perusteltu. Sokerin runsas käyttö vaikuttaa muun muassa kakkostyypin diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien ja aineenvaihduntahäiriön syntyyn.

 

Kuvassa Kristillisdemokraattien Pohjois-Pohjanmaan&Kainuun piirin puheenjohtajana vuodelle 2017 jatkamaan valittu Marja-Leena Kemppainen Oulusta.