Sari Essayah: ”On poikkeuksellista, että hallituspohjan muodostaa vain kaksi puoluetta”

19.6.2017 klo 13:35 Puheet

Sari Essayah KD:n ryhmäpuheessa hallituspohjan muutoksesta:

– Hallituksen parlamentaarinen pohja on muuttunut rajusti. Meillä on vain kaksi hallituspuoluetta tällä hetkellä. Täysin poikkeuksellinen tilanne Suomen historiassa, sanoi puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah tänään eduskunnassa. Essayah piti kristillisdemokraattien ryhmäpuheen, kun eduskunta keskusteli valtioneuvoston tiedonannosta hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtuneesta muutoksesta.

– Koska tilanne on poikkeuksellinen, viisain ja todennäköisesti myös nopein tie vakauttaa hallitus olisi ollut käynnistää parlamentaarinen prosessi uuden hallituksen muodostamiseksi, hän totesi.

Essayahin mukaan hallituksen toimintakyky on nyt heikentynyt. Haastetta lisää se, että edessä on tärkeiden ja vaativien lakihankkeiden viimeistely.

– Perussuomalaisten hajoamisen peräaallot keikuttavat hallitusvenettä vielä pitkään. Viiden ministerin jaksaminen on koetuksella tässä lusikkajaossa. Kuitenkin voimia pitäisi riittää siihen varsinaiseen hallitustyöhön: suomalaisten asioiden hoitamiseen. Tässä hallitus tulee tarvitsemaan oppositiota enemmän kuin koskaan.

– Esimerkiksi sote-uudistuksen loppuun saattaminen vaatii opposition apua. Perustuslakivaliokunnassa esille nousseet ongelmat ovat pääosin olleet ainakin asiantuntijoiden ja opposition tiedossa jo lakien lausuntovaiheessa, Essayah sanoi.

Essayah toivoo, että eduskuntakauden jäljellä olevat vuodet mentäisiin toimintakykyisen hallituksen johdolla, ilman uusiutuvia hallituskriisejä. Jotta tämä onnistuu, tarvitaan hallitus, joka nauttii – ei vain eduskunnan – vaan kansalaisten laajaa luottamusta.

– Luottamuspääoma on politiikan kallein pääoma, jota ilman yksittäinen ministeri tai varsinkaan koko hallitus ei voi työskennellä. Luottamuspääomaa ei ole helppo kartuttaa uudelleen, kun se on syöty, Essayah totesi.

Kristillisdemokraatit äänestävät huomenna tiistaina hallituksen epäluottamuksen puolesta.

Lue koko Kristillisdemokraattien ryhmäpuhe: Ryhmäpuhe tiedonanto hallituspohjan muutos_Essayah_19 6 2017