Haemme puoluesihteeriä määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.1.2018 – 31.12.2019
Haemme puoluesihteeriä määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.1.2018 – 31.12.2019
21.9.2017 klo 09:54 Uutiset
Puoluevaltuuston syyskokous valitsee puolueen sääntöjen mukaisesti sääntömääräisenä puoluekokousvuonna puoluesihteerin aina seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi.
Haemme puoluesihteeriä määräaikaiseen työsuhteeseen, ajalle 1.1.2018 – 31.12.2019.
Tehtävässäsi ohjaat puolueen operatiivista toimintaa, toimit puoluevaltuuston ja puoluehallituksen sihteerinä, hoidat puolueen asioita hallituksen päätösten mukaisesti ja vastaat puolue-elinten päätöksien toteutumisesta.
Haemme vahvaa tiimityön osaajaa, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot ja johtamistaitoja, erityisesti tulosvastuullisesta tiimijohtamisesta. Sekä suunnittelu- ja organisointikykyä, hyviä suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja ja valmiutta runsaaseen matkustamiseen KD:n kenttätyössä. Sinulla tulee olla kokemusta järjestötyöstä sekä osaamista vapaaehtoistyön merkityksestä.
Kristillisdemokraattiseen ideologiaan ja arvopohjaan sitoutuminen on sinulle itsestään selvää ja sinulla on vahvaa näkyä ideologian jalkauttamisesta ja vahvistamisesta. Puoluesihteerin työssä tulee olla myös hyvät kansainväliset verkostot.
Toivomme sinulta soveltuvaa koulutusta sekä riittävää työn kautta hankittua kokemusta vastuullisista tehtävistä. Arvostamme kokemusta Kristillisdemokraattien toiminnasta sekä erilaisten kampanjoiden vetämisestä.
Tehtävä alkaa 1.1.2018 ja on määräaikainen 31.12.2019 saakka.
Lisätietoja antavat puolueen vaalitoimikunnan puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen puh 044 260 4290 sekä puolueen puheenjohtaja Sari Essayah puh 0400 252 999.
Hakemukset palkkatoivomuksineen ja CV:t 15.10.2017 mennessä vaalitoimikunnan sihteeri Mikko Rekimiehelle mieluiten sähköpostilla: [email protected]
Tai postitse:
Suomen Kristillisdemokraatit
Mikko Rekimies
Karjalankatu 2 A , 7.krs
00520 HELSINKI
Kuoreen tunnus: ”puoluesihteeri”
Lue seuraavaksi:
- KD hakee markkinointi- ja viestintäsuunnittelijaa 26.11.2023
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Sari Essayah presidentinvaalikampanjan avauksessa: "Suomi tarvitsee kestävälle arvopohjalle rakentuvan selkeän suunnan" 28.10.2023