Puoluehallitus: Hallituksen herättävä kesäuniltaan terveysturvallisuutta parantamaan, Tokiosta mallia
Puoluehallitus: Hallituksen herättävä kesäuniltaan terveysturvallisuutta parantamaan, Tokiosta mallia
9.8.2021 klo 09:29 Uutiset
Kristillisdemokraattien puoluehallitus patistaa hallitusta kesäuniltaan terveysturvallisuutta parantaviin töihin koronaepidemian pahentuessa. Rokotevauhtia on parannettava tilanteessa, jossa pulaa rokotteista ei ole.
Keväällä luvattiin, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvia rajoituksia ei enää tule, mutta nyt jo väläytetään etäopetuksen mahdollisuutta. Etäopetuksen haittoja ja syntynyttä oppimisvelkaa on nyt päästävä paikkaamaan, ja kouluille on annettava työrauha.
Isojakin terveysturvallisia urheilu- ja kulttuuritapahtumia voidaan järjestää, mikäli tiedot osallistujien koronaturvallisuudesta ovat nopeasti ja helposti tapahtumajärjestäjien saatavilla. Suomessa koronapassia on kaavailtu aivan turhan kankeaksi järjestelmäksi siihen nähden, että kyse on vapaaehtoisesta, vapaa-ajanviettoa mahdollistavasta asiasta. Kulttuuriala ja elinkeinoelämä on tärkeää saada auki; sen mahdollistamiseksi voitaisiin tehdä paljon esitettyä koronapassia kevyempi sovellus, joka ei vaadi rajapintoja terveystietoja sisältävien järjestelmien, kuten OmaKannan kanssa.
Esimerkiksi Tokion olympialaisten maahan saapumisessa on käytössä ollut puhelinsovellus, jonne käyttäjä itse tallentaa todistuksen joko saadusta rokotteesta, sairastetusta koronasta tai negatiivisesta testituloksesta. Tältä pohjalta voisi sovelluksen kehittää toimimaan helpommillaan QR-koodilla.
Hallituksen nykysuunnitelmilla vaikuttaa siltä, ettei koronapassi ole realistinen, vaan sen toteutus venyy ja törmännee kysymyksiin yksityisyydensuojasta ja perusoikeuksista. Sen sijaan kevyempi, käyttäjän itsensä määrittelemä, vapaaehtoinen ”Ovi-äppi” voisi mahdollistaa isompienkin tapahtumien pitämisen koronaturvallisesti ja sitä myötä tapahtuma-alan avaamisen.
Henkilöstön jaksaminen ja hyvinvointi jäänyt sote-uudistuksessa jalkoihin
Kristillisdemokraattien puoluehallitus on hyvin huolissaan sote-alan työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista sote-uudistuksen muutosvaiheessa ja sen jälkeen. Uudistuksessa on menty hallinto ja päätöksenteko edellä. Kesän aikana sekä kotihoito että useat terveysasemat ovat kärsineet henkilöstöpulasta, ja yksikköjä on jopa jouduttu sulkemaan henkilökunnan puutteen takia. Samalla hoiva-alan työntekijät vaihtavat alaa muihin tehtäviin. Palkkauksen on sote-alalla vastattava koulutusta ja työn vaativuutta.
Hoidon laatu ei parane lisäämällä hallintoa, vaan resursoimalla riittävästi ja huolehtimalla henkilöstön hyvinvoinnista. Kun henkilöstö voi hyvin ja sillä on työtehtävien hoitoon riittävä aika, näkyy se asiakkaille palvelun korkeana laatuna.
Mikäli sote-alan työntekijät uupuvat muutosprosessissa tai lisääntyvistä byrokraattisista vaatimuksista ja he päätyvät vaihtamaan alaa, vesitetään kaikki uudistuksen tavoitteet. Uudistus on vietävä läpi kansalaisten lähipalvelut ja henkilöstön hyvinvointi edellä.
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Päivi Räsänen katsauksessaan: "Kansanlaisaloite eheytyshoidoista kaventaisi sanan- ja uskonnonvapautta" 25.11.2023
- Sari Essayah kesäkokouksessa: Hyvinvointialueiden korjausliike on aloitettava jo tällä hallituskaudella 27.8.2024