Essayah puheessaan puoluevaltuustolle: ”On syytä olla huolissaan hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta”

27.11.2021 klo 11:52 Uutiset

Kristillisdemokraattien puoluevaltuustolle puhunut puolueen puheenjohtaja Sari Essayah muistutti, että Valtiovarainministeriön mukaan kasvu uhkaa hiipua matalaan, vain vaivoin yli prosenttiyksikön vauhtiin jo lähivuosina. Hän peräänkuulutti ”perustavaa laatua olevia reformeja talouskasvun vauhdittamiseen, jotta hyvinvointi ja julkiset palvelut voivat säilyä edes nykyisellä tasolla”.

– Parantunut työllisyyskään ei auta, kun Marinin hallituksen valitsema holtittoman velkaantumisen tie on tehnyt julkisen talouden tasapainoon tähtäämisestä liikkuvan maalin. Vielä hallituskauden alussa ennakoitiin, että 75 prosentin työllisyys on riittävä tavoite, mutta kun velka-aste on entisestään kasvanut ja rakenteelliset uudistukset puutuvat, niin VM:n laskelmien mukaan nyt on tavoiteltava jo vähintään 78 prosentin tasoa.

Essayah’n mukaan on syytä olla huolissaan hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta.

– Jos menoja ei laiteta tärkeysjärjestykseen, valitaan päättymätön velkaantuminen. Hallitus on ollut voimaton toteuttamaan pienimpiäkään säästöjä, eikä perusasioiden rahoituksen varmistamiseksi priorisointiin kyetä. Jokaiseen eteen tulevaan kysymyksen vastaus on ollut lisävelka veronmaksajien piikkiin.

– Koronakaan ei selitä ”hulda huoleton” -menoa. Tuoreen IMF:n arvion mukaan Suomen julkisen talouden asema jää pysyvästi heikommaksi tämän hallituksen jäljiltä. Syynä ovat jo vaalikauden alussa toteutetut pysyvät menolisäykset, epäonnistunut rakennepolitiikka sekä riittämättömät julkista taloutta vahvistavat työllisyysuudistukset. Tämä meno ei voi jatkua!

– Valitettavasti viime päivinä on nähty, ettei hallitus ainakaan kokonaisuudessaan usko kestävään metsätalouteemme. Hallitus tuhlasi kestävän rahoituksen taksonomia-asetuksessa ennakkovaikuttamisajan, kun se ei pystynyt ajoissa muodostamaan kantaansa metsätalouden kriteereihin. EU-pöydissä päätöksenteossa ei ole hallitus-oppositioasemaa, vaan samanmielisten koalition löytäminen omien kantojen ajamiseksi on keskeistä. Tämä useiden kuukausien momentum hukattiin, kun hallituksella ei ollut kantaa asiassa, Essayah arvosteli hallituksen EU-politiikkaa.

– Elpymispakettipaperista ei ole muste vielä kuivunut, kun jo seuraavaa tulonsiirtoa uudella nimellä viritellään, toisekseen sosiaalipolitiikan ei edes pitäisi EU:n toimivaltaan kuulua. Kun EU:sta pukkaa näin järjettömiä ja sekavia esityksiä, Suomi tarvitsisi nyt kipeästi hallituksen, joka pystyy puolustamaan kansallisia etujamme.

Essayah muistutti, että aluevaalit ovat myös arvovaalit.

– Kristillisdemokraatit lähtevät aluevaltuustoihin puolustamaan oikeutta asumiseen ja hyvään ja inhimilliseen hoivaan omassa kotikunnassa. Hallituksen ideologisista pyrkimyksistä huolimatta on muistettava, ettei julkinen sosiaali- ja terveydenhuoltoselviä ilman järkevää ja tasapainoista kumppanuutta yksityisten palveluntuottajien ja kolmannen sektorin kanssa. Fiksuilla julkisilla hankinnoilla edistetään kaiken lisäksi oman alueen työllisyyttä ja elinvoimaa.

Kuuntele koko puheenvuoro streamattuna KD:n Facebook-sivulle.