Junaliikenteen ongelmiin puututtava
Junaliikenteen ongelmiin puututtava
3.10.2017 klo 14:24 Uutiset
Kansanedustaja Päivi Räsänen pitää hallituksen suunnitelmaa avata rautateiden henkilöliikenne kilpailulle hätiköiden valmistelluksi. KD ryhmäpuheen pitänyt Räsänen näkee hallituksen valmistelussa monia puutteita.
Ennen päätöstä kuullaan kyllä asiantuntijoita ja tehdään kalliita selvityksiä. Lopullisen päätöksen pohjaksi valikoidaan kuitenkin ne selvitykset, jotka vahvistavat alkuperäistä ajatusta.
VR ja rataverkosto ovat suomalaisten yhteistä omaisuutta ja sitä koskevat päätökset tulee tehdä harkiten ja kaikkia puolueita kuullen. KD eduskuntaryhmä suhtautuu myönteisesti kilpailun lisäämiseen mutta muistuttaa, että terveen kilpailun edellytys on, että asiakkaalla on aito mahdollisuus tehdä valintoja kilpailijoiden kesken.
Kristillisdemokraattien mielestä rautateiden henkilöliikenne voidaan avata kilpailulle, jos se tuo todellista lisähyötyä.
Uudistuksen tavoitteena pitää olla junavuorojen ja matkustajamäärien merkittävä kasvu, huomattavasti alemmat lipunhinnat, raideliikenteen osuuden kasvu ja pienemmät kokonaiskustannukset valtiolle.
Näin ei kuitenkaan hallituksen omienkaan selvitysten mukaan tule käymään, mikäli heidän mallinsa toteutuu. Puheessaan Räsänen nosti esille myös junaliikenteen nykyiset ongelmat, joihin tulisi puuttua. Merkittävin ongelma koskee rataverkoston korjausvelkaa ja tarpeellisten investointien viivästymistä.
Koko maan junaliikenne saataisiin toimimaan paremmin, jos pääradan kolmas raide saataisiin vihdoin rakennettua. Toisiko hallituksen päätös lisää resursseja rataverkoston ylläpitoon ja parantamiseen? Ei toisi!
Voit lukea koko ryhmäpuheen täältä
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Päivi Räsänen katsauksessaan: "Kansanlaisaloite eheytyshoidoista kaventaisi sanan- ja uskonnonvapautta" 25.11.2023
- Sari Essayah kesäkokouksessa: Hyvinvointialueiden korjausliike on aloitettava jo tällä hallituskaudella 27.8.2024