Antero Laukkanen: Hallitus ajaa suomalaiset tutkijat kilpailijoiden hyödyksi

28.4.2017 klo 10:41 Uutiset

– Suomi menettää osaajia kilpailijamaihin juuri nyt, kun heitä tarvitaan luomaan uutta osaamiseen perustuvaa taloutta ja työpaikkoja. Osaamistase on miinuksella kaikilla koulutusasteilla, toteaa kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen.

Laukkanen on huolissaan, että Suomi menettää päteviä tutkijoita kiihtyvässä tahdissa. Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat muistuttaneet, että vuonna 2015 maasta lähti yhteensä 375 tutkijakoulutettua ja tänne tuli vain 156. Vuosien 2005-2015 aikana menetettiin 1161 tutkijakoulutettua, mukana nimekkäitä huippututkijoita.

– Pitkäkestoiset investoinnit tutkimukseen ja korkeimpaan opetukseen ovat ainoa keino kääntää innovaatiotalous pysyvästi kasvu-uralle. Poukkoilu tutkimusrahoissa tulee kalliiksi, korostaa Laukkanen.

Panostamalla laadukkaisiin tutkimusympäristöihin Suomi voi rekrytoida ulkomaisia huippuosaajia ja paluumuuttajia.

– Tutkimusrahoitus lisää talouskasvua. Kansainvälisen selvityksen mukaan tekniikan tutkimuslaitoksiin sijoitettu euro tuo yhteiskunnalle kolme euroa takaisin. On järjetöntä säästää kasvun edellytyksistä, muistuttaa Laukkanen.

Kristillisdemokraatit on toistuvasti kritisoinut hallituksen leikkauksia osaamista ja kilpailukykyä vahvistavasta tutkimuksesta. Hallitus palautti puoliväliriihessään tekniikan tutkimukseen vain kolmasosan siltä viemistään rahoista, 35 miljoonaa euroa vuodessa. Näiden lisäksi päätetty pieni pääomitus tuo vain muutaman miljoonan euron korkotuoton.

– Hallituksen on muutettava politiikkaansa ja palautettava pikaisesti Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä ja Tekesiltä viemänsä 115 miljoonaa euroa, vaatii Laukkanen.