”Östman: EU:n asedirektiiviehdotuksen valmistelussa kansalliset erityispiirteet unohdettu

9.7.2016 klo 08:43 Uutiset

EU:n komissio on uudistamassa aseiden hallussapitoa säätelevää asedirektiiviä.
– Ensimmäinen direktiiviesitys annettiin viime vuonna ja mutta se oli niin kehno, että se olisi vaikeuttanut kohtuuttomasti metsästys-, ammunta- ja reserviläisharrastuksia ja joiltain osin tehnyt ne jopa mahdottomiksi, Peter Östman totesi lauantaina Pietarsaaressa.

Östmanin mukaan komission esityksen taustalla ovat Euroopassa tapahtuneet islamistiterroristien hyökkäykset. Niissä on kuitenkin käytetty laittomasti hankittuja ja joko EU:n alueelle salakuljetettuja tai kommunistivallan peruina ”kellumaan” jääneitä aseita, joita on lakien vastaisesti siirrelty EU:n sisällä.
– Lainkuuliaisten metsästäjien, ampumaurheiluharrastajien ja reserviläisten harrastuksiin puuttuminen näiden tapausten vuoksi on täysin tarpeetonta. Esitys oli tehty terrorismin torjunta edellä, eikä kansallisia erityispiirteitä ollut otettu lainkaan huomioon. Sivuutettu oli esimerkiksi se tosiasia, että Suomen aselupajärjestelmä on tällä hetkellä monin verroin edistyneempi ja turvallisempi kuin lukuisissa EU-maissa.

– Asedirektiivin käsittely on tällä hetkellä kompromissivaiheessa. Tuoreimman korjatun esityksen mukaan Suomen tavoitteet olisivat toteutumassa lukuun ottamatta tiettyjen keskisytytteisten puoliautomaattiaseiden ja isojen lippaiden kokoonpanoa ja hallussapitolupaa. Tiettyjä lipasaseyhdistelmiä koskevaan kieltohahmotelmaan tulee vielä saada muutos. Esitetyn kaltaista kieltoa olisi lähes mahdotonta valvoa, eikä se olisi tarkoituksenmukainen. Jatkoneuvotteluissa suomalaisten kansanedustajien, ministereiden ja europarlamentaarikoiden tulee puhaltaa yhteen hiileen ampumaharrastuksen, reserviläistoiminnan ja metsästyksen turvaamiseksi, Östman totesi.

Sporting Open SM-ammuntakisat avannut Peter Östman muistutti, että ampumaurheilu on ollut suomalaisten menestyslaji 2000-luvun kesäolympialaisissa. Ampumaurheilijat ovat tuoneet olympiamitalin Sydneystä vuonna 2000, Ateenasta 2004 ja Pekingistä 2008.

Östmanin mukaan sporting-ammunta on erinomainen harjoitusmuoto metsästystä varten.
– Väkilukuun suhteutettuna Suomessa on enemmän metsästäjiä kuin missään muussa Euroopan maassa. Suomalainen metsästyskulttuuri on luontoa ja sen monimuotoisuutta kunnioittavaa. Lupakäytäntöjä säädellään tarkoin.