Helsingin Sanomien pääkirjoitus virheellinen

3.4.2018 klo 13:23 Uutiset

Tiistain Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ”Kolme suurta puoluetta hallitsevat politiikan uutisagendaa, pienet pääsevät esiin vain tekemällä jotain poikkeuksellista” (HS 3.4.) todetaan, että Kristillisdemokraatit olisivat hallintovaliokunnassa ainoana oppositiopuolueena jääneet opposition yhteisen maakuntamallia vastustaneen rintaman ulkopuolelle. Väite ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin Kristillisdemokraateilla ei ole hallintovaliokunnassa jäsentä, ei edes varajäsentä. Toiseksi kaikki valiokunnassa edustettuina olevat oppositiopuolueet jättivät omat eriävät mielipiteensä valiokunnan lausuntoon. Ei siis ollut mitään opposition yhteistä rintamaa, vaan jokaisella ryhmällä oli omia näkökulmia maakuntalakiin.

KD on tällä kaudella useaan otteeseen esittänyt kriittisiä näkökulmia hallituksen sote- ja maakuntamallista ja esittänyt siihen muutoksia ja parannusehdotuksia.

Peter Östman
KD eduskuntaryhmän puheenjohtaja