KD eduskuntaryhmä kiittää kuluneesta kaudesta – Östman: ”Jokainen voi olla kullanarvoinen vaalityöntekijä”
KD eduskuntaryhmä kiittää kuluneesta kaudesta – Östman: ”Jokainen voi olla kullanarvoinen vaalityöntekijä”
27.3.2019 klo 11:01 Uutiset
Tämän vaalikauden työ päättyi viime viikolla. Kristillisdemokraattien viisihenkinen eduskuntaryhmä kiittää tuesta ja luottamuksesta. Tilastojen mukaan KD:n kansanedustajat ovat tällä kaudella olleet huomattavasti aktiivisempia valtiopäivätoimien tekemisessä kuin keskimäärin kansanedustajat. Aloitteita ja kysymyksiä on tehty ryhmän kokoon nähden runsaasti. Samoin puheenvuoroja on istunnoissa käytetty keskimääräistä enemmän.
– Jotta KD:n hyvä työ eduskunnassa jatkuu ensi vaalikaudella nykyistä vahvemmin, tarvitaan paitsi 190 erinomaisen ehdokkaamme sitkeää työtä, niin myös kaikkien jäsenten ja kannattajien konkreettista apua ja tukea, muistuttaa KD eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman.
Kristillisdemokraattien kampanjateemana on Suomi, johon voit luottaa. Näkymät ovat KD:n kannalta hyvät. Viimeaikaiset kannatusmittaukset ovat ennakoineet KD:lle edellisvaaleja parempaa tulosta. KD lähtee vaalikentille gallup-lukemalla 4,2 prosenttia.
– Puheenjohtaja Sari Essayah on kansalaisten keskuudessa arvioitu luotettavaksi puoluejohtajaksi. Sari esiintyy kymmenissä puheenjohtajapaneeleissa ja tilaisuuksissa tentattavana. Toivon, että tuemme, tsemppaamme ja muistamme rukouksin kaikkia ehdokkaitamme, mutta etenkin häntä, Östman vetoaa.
– Vaalityön onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että jokainen KD:n jäsen ja kannattaja suosittelee omassa lähipiirissään ehdokkaitamme ja esimerkiksi somessa aktiivisesti jakaa ja myönteisesti kommentoi ehdokkaittemme ja puolueen päivityksiä. Aivan jokainen voi olla kullanarvoinen vaalityöntekijä omassa lähipiirissään, hän korostaa.