Essayah Porissa: Maakuntavaalien ehdokaslistoja lyhennettävä
Essayah Porissa: Maakuntavaalien ehdokaslistoja lyhennettävä
3.3.2018 klo 16:54 Uutiset
KD:n puheenjohtaja Sari Essayah esittää, että maakuntavaalien ehdokaslistoja lyhennettäisiin niin, että ehdokkaita saisi olla yhtä listaa kohti enintään niin paljon, kuin on maakuntavaltuustopaikkoja.
Eduskunnan käsittelyssä olevan lakiesityksen mukaan jokainen puolue saisi asettaa ehdokkaita puolitoista kertaa niin paljon, kuin maakuntavaltuustoon valitaan jäseniä. Periaate on sama kuin kuntavaaleissa.
– Maakuntavaalien äänestysprosentti uhkaa jäädä jopa EU-vaaleja pienemmäksi tuoreen Kunnallisalan Kehittämissäätiön KAKS tutkimuksen perusteella. Maakuntavaaleissa on täysin uudet vaalipiirit, ja äänestäjille uusi ja vaikeasti hahmottuva päätöksenteon kokonaisuus. Valtava ehdokasmäärä ei ainakaan lisää äänestysinnokkuutta, Essayah arvioi tänään Porissa.
– Yksinkertaiset listat ovat myös ehdokkaiden kannalta järkevämmät. Kaikki halukkaat varmasti mahtuvat mukaan, ja suuri joukko valitsematta jääneitä ehdokkaita pienenee edes hiukan.
Essayah ei kuitenkaan lämpene RKP:n ja Vihreiden esittämälle ajatukselle rajata kansanedustajien vaalikelpoisuutta maakuntavaaleissa.
– Niin kauan kuin vaalipiirijako- ja d´Hontin vaalijärjestelmä suosii suuria puolueita, ehdokasasettelussa ei kannata antaa tasoitusta. Tulevaisuudessa kun mahdolliset maakuntavaalit ja kuntavaalit järjestetään yhtä aikaa, pohdinta lienee puolueissa näiden vaalien ehdokasasettelun kesken helpompaa.