Östman: Yrittäjävähennys säilytettävä – verotusta ei ole varaa kiristää
Östman: Yrittäjävähennys säilytettävä – verotusta ei ole varaa kiristää
3.4.2019 klo 18:48 Uutiset
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Peter Östmanin mielestä Sosiaalidemokraattien esitys yrittäjävähennyksen poistamisesta iskisi erityisesti pieniin yrityksiin ja itsensä työllistäviin, joita pitäisi kurittamisen sijaan tukea. KD haluaa säilyttää yrittäjävähennyksen ja pitää verotuksen maltillisella tasolla.
– Tuloverotuksen ja yritysverotuksen korotuksilla olisi tuhoisa vaikutus talouskasvulle ja työllisyyskehitykselle. Myönteistä kehitystä on korotusten sijaan tuettava siirtämällä verotuksen painopistettä työnteon ja yrittämisen verotuksesta haittaveroihin, muistutti Peter Östman 3.4. Vetelissä.
Kristillisdemokraatit pitää tärkeänä, ettei verotusta kiristetä seuraavalla vaalikaudella. Vaalien alla eri puolueet ovat esittäneet merkittäviä menolisäyksiä, jotka loppupeleissä kustannetaan veronkorotuksilla.
Talouskasvu on hiipumassa Euroopassa ja myös Suomessa. Verorasitusta lisäämällä vahvistetaan tätä negatiivista kehitystä.
– Verotuksessa pitää KD:n mielestä myös huomioida lapsiperheet. Lapsiperheiden verorasitusta keventämällä edistetään lapsiystävällisempää yhteiskuntaa. KD esittää muun muassa ansiotuloveron lapsivähennyksen palauttamista sekä omaishoidon tuen muuttamista verovapaaksi tuloksi.