KD eduskuntaryhmä: Suomen kansalaisuuden merkitystä ei pidä vesittää
KD eduskuntaryhmä: Suomen kansalaisuuden merkitystä ei pidä vesittää
19.2.2016 klo 14:44 Kannanotot
– Suomen kansalaisella on oltava oikeus viettää perhe-elämää Suomessa. Suomalaisen nuoren tulee saada rakastua maailmalla ja tulla perustamaan perhe Suomeen, todetaan Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän tänään jättämässä lausunnossa koskien hallituksen suunnitelmia ulkomaalaislain muuttamisesta perheenyhdistämissäännösten osalta.
KD:n mielestä Euroopassa työskennelleen perheen, jossa toinen vanhempi on suomalainen, tulee voida asettua Suomeen asumaan niin tahtoessaan. Suomen kansalaisuuden merkitystä ei pidä vesittää.
Eduskuntaryhmiltä ei pyydetty lainkaan lausuntoja julkisuudessakin kohun aiheuttaneesta esitysluonnoksesta, mutta KD eduskuntaryhmä tahtoi käyttää lausumisoikeuttaan tärkeäksi katsomassaan aiheessa. Lausunnossa hämmästellään sitä, että tiukennusten jälkeen pakolaisella olisi esitysluonnoksen mukaan Suomen kansalaista vahvempi oikeus perheenyhdistämiseen.
Kristillisdemokraatit näkevät Suomen kansalaisten perheenyhdistämisiin esitetyt rajaukset erityisen ongelmallisina, mutta eivät kannata myöskään EU-jäsenmaan tai Pohjoismaan kansalaisille kaavailtuja tiukennuksia. Vaikka muissa Pohjoismaissa on tehty vastaavia kiristyksiä, Suomen ei pidä lähteä mukaan tähän kilpailuun. Lausunnossa muistutetaan myös, että perhe-elämän suoja on yleismaailmallinen ihmisoikeus ja että lakiluonnos voi olla ristiriidassa muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen sekä YK:n lapsenoikeuksien sopimuksen kanssa.
KD eduskuntaryhmän mukaan maahanmuuttopolitiikan painopistettä on siirrettävä hallitsemattoman turvapaikkakysynnän tehokkaaseen ehkäisyyn: EU:n ulkorajavalvonnan tehostamiseen, pakolaisleirien tilanteen helpottamiseen, tuen suuntaamiseen kriisimaihin ja lähialueille sekä kiintiöpakolaisjärjestelmän vahvistamiseen.