Puoluejohtaja Sari Essayah Ylen puheenjohtajatentissä: ”Pidetään kaikki kuntalaiset ja koko maa mukana!”
Puoluejohtaja Sari Essayah Ylen puheenjohtajatentissä: ”Pidetään kaikki kuntalaiset ja koko maa mukana!”
21.5.2021 klo 22:00 Puheet
– Näissä kuntavaaleissa ratkaistaan, millä tavoin Suomen kuntia johdetaan tulevaisuudessa. Oma puolueeni Kristillisdemokraatit lähtee vaaleihin torjumaan alueiden ja ihmisryhmien jakautumista ja eriarvoistumista. Haluamme pitää kaikki mukana korostamalla kestävää taloudenhoitoa ja asettamalla peruspalvelut etusijalle kaikissa maamme kunnissa, totesi KD:n puheenjohtaja Sari Essayah puheessaan Ylen puheenjohtajatentissä 18.5.2021.
”Kuntapolitiikka ei ole mikään erillinen saareke yhteiskunnassa. Koko maan talous- ja työllisyyspolitiikka ja toisaalta lakisääteiset palvelut ja niiden järjestämiseen annettavat valtionosuudet määrittävät pitkälti, millaisissa raameissa päätöksiä kunnissa tehdään.
KD:n mielestä kunnat eivät saa upota velkasuohon. Sen sijaan, että laitamme suomalaisten verovaroja EU:n yhteisvelkaan, tulee pitää huolta Suomen alueellisesta tasa-arvosta. Väestörakenne on suuressa osassa kuntia haasteellinen, hoivatarve kasvaa eikä näköpiirissä ole syntyvyyttä ja perheitä tukevaa politiikkaa. Päinvastoin tällä hallituskaudella työn, liikkumisen ja asumisen kustannukset kasvavat.
Nykyistä asumisen ja palveluiden keskittämispolitiikkaa ei pidä kuitenkaan ottaa annettuna. Koronakriisi on osoittanut, että moni pystyy tekemään työtä kahdella tai useammalla paikkakunnalla. Me haluamme pitää koko maan mukana kehityksessä, ja siinä elinvoimainen maaseutu ja maatalous ovat tärkeä osa. Niitä ei voi tuoda, ja niistä hyötyy koko Suomi
Koti on meille kaikille tärkeä ja kodin olosuhteilla on merkitystä pitkälle tulevaisuuteen. Me kristillisdemokraatit haluamme tukea perheiden hoivavastuuta. Valinnanvapaus ja erilaisten elämäntilanteiden huomioiminen on meille keskeinen periaate. Vanhemmilla pitää olla mahdollisuus valita sopiva hoitomuoto lapsilleen: tarvitsemme laadukasta ja joustavaa varhaiskasvatusta, mutta myös kotihoidon tukea ja sen kuntalisiä jatkossakin. Helsingissä KD jäi lähes yksin puolustamaan kotihoidontuen Helsinki-lisää, kun muiden puolueiden valtuutetut päättivät sitä leikata. Tämä tilanteessa, jossa kaupunki tekee yli 600 miljoonan euron ylijäämää, ja pääkaupunkiseudulla on pula hoitopaikoista ja pätevistä hoitajista. Tällaista politiikkaa on vaikea ymmärtää.
Varhaiskasvatuksen lisäksi koulutukseen tarvitaan ryhtiliike. Haluamme panostaa laadukkaaseen perusopetukseen ja kattavaan lähikouluverkkoon. Riittävän pienet opetusryhmät varmistavat parhaiten hyvän oppimisen, työrauhan ja opettajien jaksamisen.
Tällä hetkellä kouluun meneminen ei tunnu kaikille kivalta ja turvalliselta. Kiusaamiseen ja kouluväkivaltaan on puututtava heti. Oppilashuolto ja oppimisen tuki sekä matalan kynnyksen mielen- terveyspalvelut on resursoitava riittävästi.
Kasvatus lähtee arvoista. Maamme kristillistä kulttuuriperintöä ei pidä piilottaa – vaan Suvivirsi soikoon jatkossakin. Keskinäinen luottamus ja toisen, erilaisenkin ihmisen näkeminen lähimmäisenä on yhteiskuntamme liima, pidetään siitä hyvästä kiinni.
Joka lapsi ja nuori on arvokas ja ansaitsee päästä mukaan panostamalla harrastusmahdollisuuksiin, nuorisotyöhön ja kotouttamiseen.
Monilla on huoli sote -palveluista hallituksen kaavaileman uudistuksen myötä. Se lisää kustannuksia, pahentaa alueellisia eroja ja heikentää palveluiden tasoa. Sosiaali- ja terveyspalvelut on uudistettava niin, että hoitoon pääsee nopeammin, hoidon saa lähipalveluina ja terveyserot kaventuvat. Saatavuutta voidaan turvata asiakassetelein ja yhteistyöllä palveluntuottajien kanssa. Viisas kunta lisäksi säästää panostamalla terveyden edistämiseen, liikuntaan ja hyvinvointiin.
Me Kristillisdemokraatit haluamme huolehtia kunnissa hoitajamitoituksen toteutumisesta niin, ettei se ole pois kotihoidosta. Omaishoitajia ei myöskään saa jättää oman onnensa nojaan: vapaapäivät, virkistys ja kuntoutus on taattava asuinkunnasta riippumatta. Moni meistä varmasti toivoo, että kun vanhempamme tai isovanhempamme eivät enää pysty asumaan yksin kotonaan, heille löytyy turvallinen vaihtoehto läheltä perheitään.
Suomi on rakennettu työllä, yrittämisellä ja ahkeruudella, vastuunkantamisella ja rehellisyydellä. Näillä arvoilla Suomi on myös jatkossa maailman paras paikka asua. Kuntien elinvoima, työpaikat ja verotulot ovat paljolti riippuvaisia alueen yritysten menestyksestä. Haluamme nostaa kuntien hankintoja ohjaavan strategian keskeiseksi työkaluksi vaikuttaa mm. lähiruuan suosimiseen ja paikallisten yritysten pärjäämiseen kunnan kilpailuttamissa hankinnoissa. Myös liikenneyhteyksillä, kaavoituksella ja maankäytöllä tuetaan yhtä lailla työpaikkojen syntymistä kuin myös lähiluontoa ja sen säilymistä.
Hyvät kuulijat,
Me kristillisdemokraatit hoidamme kotikuntasi asioita vastuuntuntoisesti ja hyvähenkisessä yhteistyössä muiden poliittisten ryhmien, viranhaltijoiden ja kuntalaisten kanssa. Tule mukaan rakentamaan Suomea ja kotipaikkakuntaasi kestävällä pohjalla. Pidetään kaikki kuntalaiset ja koko maa mukana!”
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Sari Essayah presidentinvaalikampanjan avauksessa: "Suomi tarvitsee kestävälle arvopohjalle rakentuvan selkeän suunnan" 28.10.2023
- Kristillisdemokraatit toivottavat Sinulle hyvää joulun aikaa! 21.12.2023