KD lähtee mukaan välikysymykseen opintotuesta ja koulutuksesta – KD tuo oman vaihtoehdon
KD lähtee mukaan välikysymykseen opintotuesta ja koulutuksesta – KD tuo oman vaihtoehdon
10.3.2016 klo 15:30 Uutiset
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä päätti tänään ryhmäkokouksessaan lähteä mukaan välikysymykseen opintotuesta ja koulutuksesta. Ryhmä on huolissaan siitä, että hallitus näyttää menevän säästöt, ei rakenteelliset uudistukset edellä. Näillä toimilla toivon ja tulevaisuuden näköalat uhkaavat hukkua.
Uuteen nousuun ja vientimarkkinoiden elpymiseen tarvitaan uusia innovaatioita, joita taas ei synny ilman tutkimuksen resursseja. Edellisestä isosta lamasta selvittiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostusten kautta.
Leikkausten sijasta tulee keskittyä rakenneuudistuksiin ja opiskeluaikojen lyhentämiseen opintopolkuja tehostamalla. Koulutuksen tasoa on myös parannettava. Leikkaustoimet eivät muutu uudistuksiksi sillä, että niitä kutsutaan reformeiksi.
KD on jo viime syksynä kritisoinut koulutukseen sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan kohdistettuja rajuja säästöjä ja esittänyt niiden perumista omassa vaihtoehtobudjetissaan. KD ei hyväksy kaavailtuja leikkauksia opintotukeen. Tulemme esittämään oman vaihtoehtoisen opintotukimallimme.