Ryhmäpuheenjohtaja Päivi Räsänen kyseenalaistaa hallituksen esityksen, jonka mukaan Alkoon voisi mennä, ehtoollishetkeen ei
Ryhmäpuheenjohtaja Päivi Räsänen kyseenalaistaa hallituksen esityksen, jonka mukaan Alkoon voisi mennä, ehtoollishetkeen ei
25.3.2021 klo 10:47 Uutiset
KD eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen pitää käsittämättömänä, että hallitus turvaisi oikeuden liikkua Alkoon, mutta ei kirkkojen rukous- tai ehtoollishetkiin.
– Hallituksen esitysluonnoksessa liikkumisrajoituksista kohdellaan kansalaisille merkityksellisiä perusoikeuksia kovin erilaisin painotuksin. Esityksessä sallittaisiin liikkuminen alkoholiostoksille, mutta sen sijaan ei muutaman hengen ehtoollishetkiin, Räsänen toteaa.
– Kansankirkkojemme, eri kirkkokuntien ja herätysliikkeiden seurakunnissa on järjestetty nettijumalanpalveluksien lisäksi tiukoin turvajärjestelyin ehtoollis- ja rukoushetkiä, joilla on ollut suuri merkitys kristityille myös korona-ajan yli jaksamisen kannalta. Näissä tilaisuuksissa on noudatettu kuuden hengen rajoituksia, maskisuosituksia ja pitkiä turvavälejä.
Räsänen kysyy tiedotteessaan, onko hallituksen mielestä alkoholi sellainen ”henkilökohtaisen elämän kannalta välttämätön tarvike”, jonka saamiseksi liikkuminen ja myymälässä asioiminen tulee turvata, mutta sen sijaan perusoikeuksiin kuuluvaa uskonnonvapautta rajoitetaan, kun ehtoollis- ja rukoushetkiin osallistuminen kiellettäisiin.
– Korona-ajan yli jaksamisen edellytyksenä on se, että kansalaiset kokevat myös tulevansa kohdelluiksi oikeudenmukaisesti, Räsänen painottaa.
Lue seuraavaksi:
- Essayah vastasi Saarikon ehdotukseen KD:n puoluevaltuustossa: "Yhteistyötä yli hallitus-oppositiorajojen tarvitaan" 25.11.2023
- Päivi Räsänen katsauksessaan: "Kansanlaisaloite eheytyshoidoista kaventaisi sanan- ja uskonnonvapautta" 25.11.2023
- Sari Essayah presidentinvaalikampanjan avauksessa: "Suomi tarvitsee kestävälle arvopohjalle rakentuvan selkeän suunnan" 28.10.2023