– Sodat, konfliktit ja toisaalta ruokasektorin kehittymättömyys ovat edelleen suurimmat nälänhätien syyt. Konfliktit estävät haavoittuvia yhteiskuntia panostamasta maatalouteen ja ruokaturvaan, ja ihmisiä parantamasta omaa elintasoaan. Tämä johtaa myös ympäristön kannalta kestämättömään luonnonvarojen käyttöön ja biodiversiteetin häviämiseen, kansanedustaja Antero Laukkanen muistutti KD:n puheenvuorossa kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta.

– Suomi voi olla auttamassa kehittyviä maita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja tekee sitä esimerkiksi maa- ja metsätaloussektorilla. Kansalaisjärjestöt ja kansainväliset organisaatiot tekevät ainutlaatuista työtä kouluttaessaan maanviljelijöille vaikkapa uusia viljelymenetelmiä. Ilmaston muuttuessa tarvitaan erityisesti panoksia kestävään maatalouteen, globaalisti.

Lue koko puheenvuoro:

Valtioneuvoston selonteko VNS 3/2020 kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta ”Kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa”
KD:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro kansanedustaja Antero Laukkanen 17.11.2021

Arvoisa puhemies,

Agenda 2030:n tavoitteet ja valtioneuvoston selonteon teemat ovat niin laajoja, ettei kaikkia olennaisia näkökulmia ehdi mitenkään käydä läpi. Keskityn tässä puheessa köyhyyteen ja nälkään.

Viime viikkojen tapahtumat, kuten Valko-Venäjän masinoima turvapaikanhakijoiden aalto, Glasgow’n ilmastoneuvottelut ja Etiopian sota muistuttavat, että kehityspolitiikkaa ei voi erottaa ulkopolitiikasta, taloudesta, konflikteista, eikä globaalista geopoliittisesta valtapelistä. Kaikki liittyy kaikkeen.

Sodat, konfliktit ja toisaalta ruokasektorin kehittymättömyys ovat edelleen suurimmat nälänhätien syyt: Jemenissä, Afganistanissa, Etiopiassa ja niin edelleen. Konfliktit estävät haavoittuvia yhteiskuntia panostamasta maatalouteen ja ruokaturvaan, ja ihmisiä parantamasta omaa elintasoaan. Tämä johtaa myös ympäristön kannalta kestämättömään luonnonvarojen käyttöön ja biodiversiteetin häviämiseen. Näin oli myös Suomessa aikanaan.

Suomenkin historia on nälänhätien historiaa. On mahdollista, että täällä on kuoltu nälkään väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään toisessa Euroopan kolkassa. Saamme olla aiemmille sukupolville kiitollisia hyvinvoinnista, jossa elämme.

Tosin nälkää on nyky-Suomessakin. Leipäjonot eivät ole kadonneet ja niitä organisoivat järjestöt saavat roposia eduskunnan joululahjarahoista. Kansallinen huoltovarmuustilanteemme on kansainvälisistä kehuista huolimatta heikolla tasolla. Koululaitoksemme tippuu Pisa-tilastoissa, eivätkä kaikki nuoret opi edes riittäviä äidinkielen taitoja.

Kuitenkin meillä on varaa auttaa myös muita, ja tehdä toimia ilmastopäästöjen vähentämiseksi ja biodiversiteetin suojelemiseksi. Jos ajattelemme, että meidän pitää saada kaikki köyhyys Suomesta loppumaan, ennen kuin voimme auttaa muita, niin sitä päivää ei koskaan tule.

Tiedämme, että ympäristön suojelun edellytys on riittävä taloudellinen hyvinvointi, turvallisuus ja vakaus. Mikään yhteiskunta ei kestä syvää sosiaalista jakautumista ihmisryhmien välillä, oli jakautumisen syynä sitten etniset tai kulttuurierot, tai vaikka poliittiset näkemykset.

Suomi voi olla auttamassa kehittyviä maita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja tekee sitä esimerkiksi maa- ja metsätaloussektorilla. Kansalaisjärjestöt ja kansainväliset organisaatiot tekevät ainutlaatuista työtä kouluttaessaan maanviljelijöille vaikkapa uusia viljelymenetelmiä. Ilmaston muuttuessa tarvitaan erityisesti panoksia kestävään maatalouteen, globaalisti. Ruoka tuotetaan tulevaisuudessakin pääosin pelloilla, niityillä ja vesistöissä.

Tässä salissa on erilaisia näkemyksiä kehitysyhteistyöstä. Sitä ihannoidaan ja sitä kritisoidaan. On viisautta auttaa ja pitää yhteyksiä yllä. Viisautta ei ole eristäytyä.

Kehitysyhteistyötä pitää tietenkin tarkastella kriittisesti, kuten kaikkea valtiontaloutta. Pidän valitettavana sitä, että emme edelleenkään ole sitoutuneet kehitysyhteistyön 0,7 prosentin tavoitteeseen ainakaan käytännön tasolla.

Arvoisa puhemies,

Kristillisdemokraatit haluavat kiinnittää asiaan, joka tulee Tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä hienosti esille. Se on toivon viestin tärkeys. Voiko Suomesta puhua hyvinvointiyhteiskuntana, jos meiltä puuttuu toivo? Ironista onkin, että kun olen vieraillut kehittyvissä maissa, siellä hyvin köyhilläkin ihmisillä on jotain mitä meiltä puuttuu, eli toivo.

Nuoret kokevat ahdistuksen ilmastonmuutoksesta ja biodiversiteettikadosta, meillä aivan erityisesti. Ilman toivoa tästä työstä ei tule mitään. Ilmastonmuutos voisi myös olla haaste, joka yhdistää ihmiskuntaa. Kuulimme Glasgow’sta, että jopa Kiina ja Yhdysvallat löysivät ilmastonmuutoksen torjunnasta yhteistä säveltä.

Hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa ei rakenneta puhumalla tässä salissa, vaan rakentamalla parempaa. Siihen tarvitaan kaikkia – myös yrityksiä ja yrittäjiä.

Kehityspolitiikka kuulostaa joskus korkealentoiselta, kuten nämä Agenda 2030:n hienot tavoitteet. Ei silti unohdeta tätä: hyvinvointi rakentuu alhaalta ylös, pikemmin kuin ylhäältä alas.